Pääministeriksi nouseva Antti Rinne vahvisti: Jutta Urpilainen on Suomen ehdokas EU-komissaariksi

SDP kertoi tänään alkuillasta tiedotustilaisuudessaan hallitukseen valitsemistaan ministereistä. Puheenjohtaja Antti Rinne vahvisti myös, että Suomen ehdokas EU-komissaariksi on Jutta Urpilainen.

Suomen EU-komissaariehdokkaaksi vahvistettiin tänään SDP:n Jutta Urpilainen. Varsinainen työ komissaarina alkaisi aikaisintaan marraskuussa ja siihen asti Urpilainen jatkaisi työtään eduskunnassa.

– Sen jälkeen täytyy arvioida, muutetaanko koko perhe heti sinne, mutta varmasti muutto jossain vaiheessa on koko perheellä edessä, Urpilainen kommentoi ennen julkistusta.

Urpilaisella on mies ja neljävuotias poika. Hän on SDP:n entinen puheenjohtaja ja valtiovarainministeri.

Jutta Urpilainen arvioi omaavansa vankkaa kokemusta esimerkiksi talouden, opetuksen ja ulkosuhteiden saralta. Tuleva komissaarin vastuualue on kuitenkin kiinni muun muassa siitä, kenestä tulee komission puheenjohtaja.

– Sen jälkeen kun tiedetään, kuka hän on, varmasti nähdään myös, tekeekö hän jotain muutoksia työnjakoon ja salkkuihin. Luulen, että sen jälkeen pystytään katsomaan, mikä salkku voisi olla Suomelle mielenkiintoinen, Urpilainen arvelee.

Hän lisää, että komissiossa tosin toimitaan kuitenkin ensisijaisesti EU:n komission jäsenenä eikä Suomen komissaarina.


Lue myös:

    Uusimmat