Pääkaupunki kielsi olennaisen osan hääjuhlaa – pariskunnat pulassa Yhdysvalloissa: "Järjetöntä"
Washington D.C.:ssä järjestetyissä häissä ei saa tanssia tai seiskoskella hetkeen.
Yhdysvaltain pääkaupunki Washington D.C. on kieltänyt tanssimisen häissä. Päätöksestä ilmoitettiin 26. huhtikuuta ja se astui voimaan 1. toukokuuta, kertoo New York Post.
Uuden linjauksen mukaan häihin ja muihin kertaluontoisiin tapahtumiin osallistuvien tulisi istua paikallaan erossa toisistaan tai toisten kotitalouksien jäsenistä turvavälit huomioiden. Seisominen ja tanssiminen on kielletty.
Lue myös: Liikuttava hetki: 55 vuotta naimisissa ollut pariskunta sai halata ensimmäistä kertaa vuoteen
Hääsuunnittelijaa päätös ei miellytä
Lyhyellä varoitusajalla hääsesongin kynnyksellä annettu päätös on kismittänyt monia. Esimerkiksi hääsuunnittelija Stephanie Sadowski ei siitä ilahtunut.
– Järjetöntä. Tämä on ollut yhtä vuoristorataa, hän kertoo New York Postille.
Sadowskin mukaan linjaus pakottaa pariskunnat siirtämään hääjuhlansa pääkaupungin ulkopuolelle vain viikon tai parin varoitusajalla.
– Juhlat halutaan järjestää. Ihmiset ovat koko ajan tehneet myönnytyksiä häiden suunnittelussa. Vieraiden määrää on vähennetty aina vain lisää.
Sadowskin asiakkaat ovat siirtäneet hääjuhlansa lähellä sijaitsevaan Virginiaan ja Marylandiin, joissa häiden suhteen on kapasiteettirajoituksia, mutta tanssimista ei ole kielletty. Siirtojen vuoksi monet jo sovitut järjestelyt, kuten ruokatarjoilut, musiikki ja paikasta toiseen siirtyminen voidaan joutua suunnittelemaan uudelleen.
Washington D.C.:n viimeisimmän ohjeistuksen mukaan sekä sisä- että ulkotiloissa järjestettyihin häihin saa juhlatilan kapasiteetista käyttää vain 25 prosenttia. Yli 250 hengen häitä ei saa järjestää.
Tarkoituksena hillitä koronavirustartuntojen määrää
Pormestari Muriel Bowser kertoi Fox 5 DC -medialle lähettämässään tiedotteessa, että tanssikielto on lisäkeino, jolla yritetään saada koronavirustartuntojen määrä laskemaan. Kielto on hänen mukaansa tarpeen siksi, että kun ihmiset seisovat ja tanssivat, heidän käytöksensä muuttuu. Esimerkiksi tällöin ihmiset todennäköisemmin menevät lähemmäs toisiaan ja koskettavat toisiaan.
Fox Newsin mukaan myös Illinois'n ja Michiganin osavaltiot ovat asettaneet voimaan samanlaiset kiellot.
Tanssikielto on voimassa ainakin 20. toukokuuta asti.
Pormestari puolustaa päätöstä
Bowserin mukaan uudet säännöt sallivat monia tapahtumia, kuten perheiden kokoontumiset ja syntymäpäiväjuhlat hotelleissa ja ravintoloissa.
– Ravintoloita koskevissa ohjeistuksissakin todetaan, että pitää istua paikallaan.
Keskiviikkona pressitilaisuudessa hän totesi seuraavaa:
– 14 kuukauteen häitä ei ole voinut järjestää tapahtumapaikoissa ja hotelleissa ja nyt voi. On tärkeää, että voimme avata tämän alan toimintaa, mutta niin, että se tapahtuu turvallisesti.
Sairaala järjesti elämänsä puolesta kamppailevan koronapotilaan häät. Katso video koskettavasta seremoniasta!
Lähteet: New York Post, Yahoo! News, Washington Post, Fox News
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää