Sairas sulhanen halusi siirtää häitä, mutta perhe suostutteli alttarille – sulhanen menehtyi ja yli sata häävierasta sairastui koronaan Intiassa
Intialaisista häistä muodostui oikea viruslinko, kun perhe pakotti sairaan sulhasen alttarille.
Intian Patnassa järjestetyt häät menivät odottamattomalla tavalla pieleen, kun sairastunut sulhanen tartutti yli sata vierasta koronavirukseen, ennen kuin menehtyi itse, kertoo New York Post.
30-vuotias ohjelmistosuunnittelija oli alkanut kärsiä ripulista ja korkeasta kuumeesta ennen kesäkuun 15. päivänä järjestettyjä häitään, mutta miehen perhe pakotti tämän seremoniaan kipulääkkeen voimin. Seremoniaan saapui Indian Expressin mukaan yli 360 ihmistä.
Kaksi päivää häiden jälkeen tuoreen aviomiehen kunto heikentyi ja hän menehtyi matkalla sairaalaan. Ruumis kuitenkin tuhkattiin ennen koronavirustestiä.
Hääparin läheisimmille tehtiin koronatestit, joista 15 osoittautui positiiviseksi. Heidän uskotaan tartuttaneen muitakin. Häävieraille perustettiin leiri, jossa 364 henkilöä testattiin koronaviruksen varalta. Testatuista 86:lla näyte oli positiivinen. Morsian ei kuitenkaan ollut yksi heistä. Useimmat positiivisen testituloksen saaneista ovat olleet oireettomia.
Sulhanen olisi halunnut siirtää häitä
Kysymys kuuluukin, miksi sairas sulhanen pakotettiin alttarille.
– Vaikka hän voi huonosti jo kesäkuun 14. päivä ja halusi häitä siirrettävän, perheenpäät molemmilta puolilta neuvoivat sitä vastaan vedoten valtaviin taloudellisiin tappuiihin, jos järjestelyt pitäisi peruuttaa, eräs sukulainen paljasti Indian Expressille.
Toinen sukulainen, jonka koronatesti osoittautui ngeatiiviseksi, vakuuttaa, ettei kukaan epäillyt, että sulhasella olisi covid-19-tauti.
– Koska maaseutualueet ovat melkein covid-vapaita, otimme rennosti.
Hääpäivänä sulhasella oli kova kuume, joka herätti kyllä huolta sukulaisissa. He kuitenkin tyytyivät rukoilemaan, ettei kyseessä ollut covid-19. Sukulaisen mukaan sulhanen pystyi suorittamaan kaikki häärutiinit otettuaan parasetamolia.
Paikalliset viranomaiset yrittävät nyt parhaansa mukaan estää koronaviruksen leviämistä ja katkaista tartuntaketjun.
Myös Suomessa koronavirus pääsi riehumaan hääjuhlissa maaliskuussa, kun Etelä-Suomessa järjestetyissä häissä morsian ja suuri osa vieraista sai tartunnan eräältä Tirolista saapuneelta vieraalta. Hiljattain on uutisoitu myös useista tapauksista Yhydsvalloissa, joissa koronavirus on levinnyt joukossa. Esimerkiksi floridalainen Erika ja hänen 15 ystäväänsä saivat tartunnan pubista, teksasilaisen suvun jäsenistä 18 sai sen yllätysjuhlista ja kalifornialaisen suvun jäsenistä 28 sai tartunnan 60-vuotiaan miehen sairastuttua. Lisäksi vastikään uutisoitiin viruslingoksi muuttuneesta opiskelijabaarista niin ikään Yhdysvalloissa. Sieltä koronavirus tarttui 85 juhlijalle.
Lue uusimmat lifestyle-artikkelit.
Lähteet: New York Post, Indian Express, Hindustan Times
Uusimmat
-
06:12
Slovakia äänestää tänään ennenaikaisissa parlamenttivaaleissa – ennakkosuosikkina Venäjä-myönteisen ex-pääministeri Ficon puolue
-
05:53
Räppäri Tupac Shakurin murhasta tehty pidätys – tuleeko vuosikymmenien takaiseen veritekoon vihdoin selvyys?
-
05:35
USU: Puolet suomalaisista vastustaa rajoituksia lakko-oikeuteen – naisten ja miesten näkemykset eroavat selvästi
-
23:49
Poliisi kohdisti valvontaiskun taksiliikenteeseen Oulussa: Huomautuksia sateli roppakaupalla
-
23:32
Suninen loisti, Rovanperä kävi ulkona tieltä, Lappi keskeytti rumasti – näin Chilen MM-rallin perjantai eteni
-
23:11
Yhdysvallat kertoo Serbian lisänneen joukkojaan Kosovon rajalla – kehottaa vetäytymään
-
22:59
SM-liigavalmentaja tuuttasi täyslaidallisen kulisseissa – ei voinut käsittää tätä yksityiskohtaa: "Se pitäisi kai erottaa?"
-
22:59
Britannian vastaus Venäjän valevaaleihin: "Emme koskaan tunnusta Venäjän aluevaatimuksia Ukrainan alueella" – MTV seuraa sotaa
-
22:47
Venäjän hiihtotähdet edelleen pannassa – iso päätös vahvistui
-
22:17
YK aloittaa avustustehtävän Vuoristo-Karabahissa ensi kertaa kolmeen vuosikymmeneen
-
22:07
Pelicansin Michal Jordan ajettiin taas ulos – näin kommentoi Tommi Niemelä
-
21:36
MTV Uutiset tulvien valtaamassa New Yorkissa: "Aamu alkoi kahlaamalla – aika moni sanonut ärräpäitä"
-
21:34
Huippujalkapalloilija harkitsi peruuttamatonta tekoa – uhkaava tilanne sai onnellisen lopun
-
21:30
Näyttelijä Seela Sella ymmärtää Hitleriä, vaikka onkin juutalainen: "Hitlerissä tulee esille kaikki ihmisen puolet"
-
21:23
Vaimo narautti miehensä työpaikkaromanssista ja aloitti kiivaan taiston – pommitti salarakasta herjauksilla, seksiäänillä ja lasten valokuvilla
-
21:15
JYP-tähti hurmoksellisessa vireessä – Pelicans hävisi taas, TPS ei vieläkään
-
21:00
Tutkijat onnistuivat ensimmäistä kertaa näkemään galakseja yhdistävän "kosmisen verkon" hehkun
-
20:50
Esapekka Lappi korjasi harhaluulon rajusta ulosajostaan – "Ei mennyt lähellekään"
-
20:40
VPS:n ennätyksellinen putki katkesi – erikoinen tilanne hämmästytti Inter-valmentajaa
-
20:31
Rallikuski käveli vaivalloisesti pois ulosajopaikalta – nämä tyrmäävät kuvat kertovat miksi
-
Lataa lisää