Ohiolainen pariskunta järjesti häät – 32 vierasta sai koronavirustartunnan: "Sitä elää hetkessä ja pitää hauskaa"
Yhdysvaltalaispariskunta järjesti häät, joiden seurauksena 32 henkilöä sai koronavirustartunnan. Aiheesta uutisoi muun muassa NBC News.
Ohiolaiset Mikayla ja Anthony Bishop järjestivät 31. lokakuuta häät, joihin osallistui 83 vierasta. Juhlien seurauksena 32 henkilöä sai koronavirustartunnan. Sairastuneiden joukossa olivat muiden muassa hääpari sekä yhteensä kolme heidän isovanhemmistaan.
Mikayla kertoo New York Postin haastattelussa, että heille on tullut päivittäin puheluita, joissa kerrotaan, että taas lisää ihmisiä on saanut tartunnan.
– Se alkaa vaatia veronsa, hän kertoo.
Maskeja ei juuri käytetty
Alun perin vieraita oli tarkoitus kutsua juhliin 200, mutta hääpari oli rajoittanut määrän 85:een. He kertoivat hankkineensa juhliin käsidesiä ja kasvomaskeja. Mikaylan mukaan valtaosa vieraista ei kuitenkaan käyttänyt maskia.
– En todellakaan uskonut, että liki puolet vieraistamme sairastuisi, hän kertoo.
– Sitä elää hetkessä ja pitää hauskaa. Ei koronavirus enää ollut mielessä.
Mikayla ja Anthony sairastuivat ollessaan häämatkalla Pohjois-Carolinassa. Anthonylla tauti oli lievempi kuin Mikaylalla. Sairastuneet isovanhemmat päätyivät sairaalahoitoon.
NBC Newsin mukaan Ohio on yksi niistä Yhdysvaltain osavaltioista, joissa koronavirustartuntojen määrä on noussut reippaasti viimeisen kahden viikon aikana. Osavaltiossa alkaa 19. marraskuuta ulkonaliikkumiskielto iltakymmenen ja aamuviiden välillä tartuntojen määrän suitsimiseksi. Yöllinen ulkonaliikkumiskielto päättyy 10. joulukuuta.
Lue uusimmat lifestyle-artikkelit tai lisää koronaviruksesta.
Lähteet: NBC News, New York Post, Cincinnati.com
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää