Oletko taipuvainen lihomiseen? Tutkimus paljastaa: Tässä on paras liikuntamuoto, jolla välttää liikakilot geeneistä huolimatta
Geenit vaikuttavat ihmisen lihomisalttiuteen yhdessä elintapojen kanssa. Liikunnan uskotaan olevan tärkeä painonhallinnan muoto erityisesti niillä, joilla on vahva geneettinen alttius lihomiseen. Tuore tutkimus nimesi parhaat liikuntamuodot, joilla kumota lihomiselle altistavien geenien vaikutus painoon.
Geneettisesti lihomiselle alttiille ihmiselle paras liikuntamuoto painonhallintaan on hölkkääminen, vihjaa tuore taiwanilaistutkimus.
Hölkkääminen näyttää voivan ehkäistä lihavuutta paremmin kuin mikään muu liikuntamuoto. Muita lihomisalttiille ihmisille tehokkaita liikuntamuotoja ovat vuorikiipeily, kävely, pikakävely, tanssiminen sekä pitkät joogasessiot.
Heikoiten geneettiseen lihomisalttiuteen vaikuttivat tyypillisesti liikuntamuodot, jotka eivät kuluta paljoa energiaa. Myöskään monet suositut urheilulajit, kuten pyöräily ja uinti eivät näyttäneet torjuvan geneettistä taipumusta ylipainoon. Tutkijat uskovat, että esimerkiksi kylmässä vedessä uiminen voi lisätä ihmisen nälkää ja ruokahalua liikunnan jälkeen.
Liikuntamuodon lisäksi tärkeää painonhallinnassa on liikunnan säännöllisyys. Paras tapa välttää geenien aiheuttama alttius lihomiselle oli tutkimuksen mukaan hölkätä puoli tuntia kolmesti viikossa.
Geenejään ei voi määritellä, elämäntapansa voi
Tulokset perustuvat yli 18 000 han-kiinalaisen 30–70-vuotiaan aikuisen analyysiin. Tutkijat tarkkailijat osallistujien painoindeksiä ja kehon mittoja. Tieto geneettisestä alttiudesta lihomiselle saatiin Taiwanin biopankista.
Tutkimustuloksista kerrotaan PLOS Genetic -tiedejulkaisussa.
Tutkimus muistuttaa, että vaikka geenit voivat vaikuttaa lihomisriskiin, paljon on myös kiinni elintavoista.
– Vaikka perinnölliset tekijät ovat synnynnäisiä, elämäntapatekijät jokainen voi määrittää itse, sanoi tutkimusta tehnyt Taiwanin yliopiston apulaisprofessori Wan-Yu Lin Newsweek-uutissivustolle.
Sivuston haastattelema ravitsemukseen ja tautioppiin perehtynyt Kathryn Erica Bradbury sanoo tuoreen tutkimuksen osoittavan, että liikunta auttaa geneettisesti lihomiselle alttiita ihmisiä painonhallinnassa. Lisää tiedonkeruuta kuitenkin tarvitaan tarkoitukseen parhaiten sopivista urheilulajeista. Esimerkiksi tennis ja koripallo eivät olleet yleisiä urheilulajeja tutkimusryhmässä. Bradbury ei ollut mukana tutkimuksessa.
Lue uusimmat lifestyle-artikkelit.
Lähteet: Science Alert, Newsweek, PLOS Genetic, Duodecim-lehti
Uusimmat
-
20:24
15-vuotias tyttö teki ilmoituksen raiskauksesta – teinipojat hirttivät epäillyn metsään Ruotsissa
-
20:08
Entiset maajoukkuekaverit tukevat halvaantunutta Sanni Hakalaa: "Oot maailman vahvin"
-
20:00
Salkkarit-kurkistus julki! Hahmo uhkailee toista: "Pidä mielessä se, mitä tapahtuu"
-
19:44
Asiantuntija: Venäjä voisi estää suomalaisia lähtemästä Venäjältä rajasulun vastatoimena
-
19:30
Sanni Hakala, 26, halvaantui: "Saatan joutua istumaan pyörätuolissa lopun elämääni"
-
19:06
Maria Pettersson ei saanut Journalistiliiton valtuuston luottamusta – tiukan äänestyksen tulos oli 33–32
-
19:04
Aira Samulinin haastattelu vuodelta 2012 – näin tanssilegenda puhui elämästään ja juhli 85-vuotispäiväänsä
-
18:23
Nyt puhuu Krista Kiuru: ei suostu syntipukiksi
-
18:19
Mestis-seurat: ylimääräinen kokous Suomi-kiekon kohuaiheesta
-
18:14
Ulkoministeri Elina Valtonen nosti itärajan esiin Sergei Lavrovin kuullen: "Sanotaanko nyt näin, että kyllä hän siihen reagoi"
-
18:00
Prinsessa Diana ennen julkaisemattomassa kuvassa lehden kannessa – tällainen on tarina otoksen takana
-
17:55
Luksusauto rysäytettiin kyljelleen – brittifutari hurjassa kolarissa
-
17:43
Seitsemänkymppinen nainen synnytti kaksoset
-
17:42
Miten usein kasvot pitäisi pestä? Ihotautilääkärit kertovat peukalosäännön
-
17:39
SM-liigan superlupaus aivan NHL-varausennakkolistan kärkipäässä – suomalaiset mukavasti esillä
-
17:23
Itsenäisyyspäivän mielenosoituksista voi tulla levottomia – "Jotain uutta vielä tulee"
-
17:19
Pohjois-Savon sarjasytyttäjälle vuosien vankeustuomio
-
17:05
Nyt vilahtaa! Tiffany-rakas julkaisi hulvattoman videon Valtteri Bottaksen peppukalenterin kuvauksista
-
16:53
Maailmanmestari joutui "alastonkuvahelvettiin" – nyt avautuu Mariana, 26
-
16:33
Missä on Helsingissä kadonnut Carlo? Poliisi: "Kaikki keinot käytössä"
-
Lataa lisää