THL:n johtaja Mika Salmisen mukaan tänä kesänä ei vielä voi suositella vapaasti matkustelua, vaikka olisi saanut yhden rokotteen. Tavoitteena on, että kaikki halukkaat 16 vuotta täyttäneet ovat saaneet ensimmäisen rokoteannoksensa heinäkuun loppuun mennessä.
THL:n johtaja Mika Salminen vastaa kysymyksiin koronasta ja tulevan kesän matkailusta Viiden jälkeen -ohjelmassa tänään. Ohjelma alkaa MTV3:lla kello 17.00. Suoran lähetyksen jälkeen löydät jakson MTV-palvelusta.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen johtaja Mika Salmisen mukaan yksi koronarokote ei vielä riitä antamaan täysin riittävää suojaa ulkomaille matkustamiseksi.
– Yhden rokotuksen suojasta on opittu nyt, että se suojaa suurinta osaa varsin hyvin vakavalta taudilta ja vähentää eteenpäin tartuttamisen riskin noin puoleen. Se ei vielä kuitenkaan täysin estä saamasta tartuntaa, Salminen sanoo Viiden jälkeen -ohjelmalle.
– Ulkomailta voi siis saada koronan oireettomana ja tartuttaa sitä eteenpäin kotimaahan palattuaan. On olemassa riski, että ulkomaan matkat yhden rokotuksen jälkeen huonontaisivat Suomen koronatilannetta.
Salminen sanoo, että kahdenkaan rokotuksen jälkeen kesällä ei ehdottomasti kannata lähteä ainakaan Intiaan, eikä Etelä-Amerikkaan.
– Tuskin on fiksua lähteä vielä tänä kesänä moneenkaan maahan. Euroopan tilanne voi olla toisenlainen, mutta tilanteen arvioiminen on vielä kesken.
Salminen vastataa tänään matkustamiseen ja koronaan liittyviin kysymyksiin Viiden jälkeen -ohjelmassa. Häneltä kysytään muun muassa, voiko toisen rokotuksen jälkeen matkustaa vapaasti ulkomailla, ja voiko kakkosrokotuksen antajakuntaa siirtää kotimaassa esimerkiksi mökkipaikkakunnalleen.