Laaja tutkimushanke selvittää, auttaako vyöruusurokote pienentämään muistisairauksien riskiä.
Voiko muistisairauksien uhkaa pienentää vyöruusurokotteella? Asiaa selvitetään Suomessa poikkeuksellisen laajalla tutkimushankkeella, johon on tarkoitus saada mukaan jopa 35 000 suomalaista.
Miksi rokote voi toimia?
Miksi juuri vyöruusurokotteella voisi olla vaikutusta muistisairauksien ehkäisyssä?
Tampereen yliopiston geriatrian apulaisprofessori Hanna-Maria Roitto kertoo, että kaikki suomalaiset aikuiset ihmiset ovat aikoinaan sairastaneet vesirokon, ja vesirokko jää ihmisen hermostoon koko loppuelämäksi. Iän myötä puolustusreaktiot heikkenevät, ja vesirokkovirus aktivoituu vyöruusuksi.
– Ja jos me voidaan vähentää tätä vyöruusun esiintymistä, niin me voimme vähentää sitä tulehdusreaktiota, joka siellä tapahtuu. Sillä on todettu, että muistisairauksissa itse asiassa nämä aivojen tulehdusreaktiot ovatkin merkittävä asia, Roitto kertoi Huomenta Suomen haastattelussa.
Lue myös: Tämän kivuliaan vaivan riskiryhmään kuuluu lähes jokainen suomalaisaikuinen – "Vaatii yleensä aina lääkärikäyntiä"
Rokotteella voi olla jopa 30 prosentin vaikutus muistisairausriskin vähentämiseen. Tuloksia on saatu ulkomaisista seurantatutkimuksista.

