Koronatartuntojen lasku pysähtynyt – THL:n Salminen: "Tästä pitäisi päästä vielä alaspäin"

Viime viikolla epidemiatilanne heikentyi Suomessa joillakin alueilla hyvinkin nopeasti, STM kertoo. Uusia tapauksia todettiin kuitenkin 70 prosenttia vähemmän kuin maaliskuun toisella viikolla. 

Viimeisen neljän viikon aikana tapausmäärien lasku on tasaantunut, ja myönteinen kehitys pysähtyi viikolla 18, STM tiedottaa. 

– Se lasku, joka meillä oli muutama viikkoa sitten, päättyi. Se on nyt tasaantunut aika vakioluvuksi, joka ei nyt ole ihan se tavoiteltava taso. Tästä pitäisi päästä vielä alaspäin, THL:n johtaja Mika Salminen sanoo.

Salmisen mukaan takaiskujen mahdollisuus on nyt iso kaikissa sairaanhoitopiireissä. 

– Tilanne ei missään nimessä ole ohi, Salminen muistuttaa.

STM:n mukaan onkin perusteltua, että ylläpidetään "tehokkaita ja kattavia keinoja tartuntojen estämiseksi". 

Huhtikuun aikana erikoissairaanhoidon ja perusterveydenhuollon potilasmäärät pienenivät, mutta ovat viime viikkoon verrattuna jälleen nousseet.

STM:n strategiajohtaja Liisa-Maria Voipio-Pulkin mukaan osa noususta selittyy kirjauskäytäntöjen muutoksilla, mutta tällä hetkellä lukuja nostavat myös useat laitosepidemiat. Voipio-Pulkin mukaan tämä on asia, johon nyt tulisi kiinnittää erityisesti huomiota.

Rokotukset etenevät

Koko maassa 70 vuotta täyttäneistä 90 prosenttia on saanut yhden rokoteannoksen, ja kaikista yli 16-vuotiaista 46 prosenttia. 

Kaikkien halukkaiden 16 vuotta täyttäneiden arvioidaan saaneen ensimmäisen rokoteannoksensa heinäkuun loppuun mennessä, STM kertoo. 

– Rokote ei kuitenkaan täysin poista tartunnan saamisen ja tartuttamisen riskiä, STM toteaa. 

STM pitääkin tärkeänä, että myös yhden tai kaksi rokoteannosta saaneet huolehtivat turvaväleistä, käyttävät maskia, pesevät käsiä ja noudattavat muita ohjeita ja suosituksia viruksen leviämisen ehkäisemiseksi. 

Viikolla 19 (ajalla 10.5.−16.5.) tartuntatautirekisteriin ilmoitettiin noin 1400 uutta koronavirustapausta, mikä on alle 100 tapausta vähemmän kuin edellisellä viikolla. Uusien tapausten ilmaantuvuus viikolla 19 oli 25 tapausta 100 000:ta asukasta kohden, kun edellisellä viikolla luku oli 27.  

Uusista tartunnoista noin 40 prosenttia todettiin henkilöillä, jotka olivat tartunnan toteamishetkellä karanteenissa. 

Lue myös:

    Uusimmat