Myrskyn merkit ovat todellakin aistittavissa Viking Gabriellalla, joka on parhaillaan matkalla kohti Suomea. Laiva lähti klo 17.30 Suomen aikaa kohti Helsinkiä ja saapuu satamaan noin puoli yhdeltätoista keskiviikkona.
Toimittaja Jukka Lehto oli myrskylaivan kyydissä ja raportoi yön tunnelmia vuoden pahimman myrskyn keskeltä.
Kaikille läntisille merialueille annettiin viime yönä aallokkovaroitus. Yleisesti aallonkorkeus on merellä yli 5 metriä, kommentoi meteorologi Miina Manninen sunnuntai-iltana. Mannisen arvion mukaan pahin keli on Ahvenanmaan ja Tukholman välillä.
– Ahvenanmerellä ja Selkämeren eteläosassa aallot nousevat jopa seitsemään metriin, Manninen kertoo.
MTV Viking Gabriellalla
Seuranta on nyt päättynyt.
klo 9.50: Laiva saapuu satamaan noin kolmen vartin päästä. Kokonaisuutena matka ei ollut niin paha kuin pelkäsin, näyttää siltä, että tuulen suunta ja merialueen hyvin tunteva kapteeni tekivät matkasta siedettävän.
Juttelin aamulla muiden matkustajien kanssa, jotka sanoivat, että vaikka matka oli normaalia keinuvampi, silti hekin olivat saaneet nukutua yhtälailla hyvin. Missään vaiheessa laivalla en nähnyt mitään suurempia tuhoja, bändi ei soittanut niin pitkään, kuin oli suunniteltu, koska yökerho suljettiin aiemmin. Ihmiset näyttivät hyväntuulisilta, joten kokonaisuuten uskon, että muillakin meni matka hyvin.
klo 8.06: Henkilökunta kertoi, että laiva meni vähän eri reittiä kuin normaalisti. Tuulen suunta oli meille hyvä, siksi tämä myrsky ei tähän laivaan tuntunut. Mutta Tukholman suuntaan menevät laivat ovat kärsineet varmasti enemmän tästä kelistä.
Meidänkin laivalla tuulen huippunopeus on henkilökunnan mukaan ollut yli 40 m/s, joten todella kovassa tuulessa ollaan menty, mutta takatuuli teki tästä helpompaa. Viime yönä tuulen nopeuden ennätys meni rikki.






