Nostalgiavaroitus! Ajossa BMW:n kultaiset 50-luvun tähdet

Viime vuosina eniten otsikoissa ollut BMW lienee 2-sarjan Active Tourer. Mutta on BMW:n mallistoon kuulunut erikoisuuksia ennenkin… Niitä kelpaa muistella tällä viikolla, sillä BMW täytti muutama päivä sitten 100 vuotta.

Eri vuosikymmenien autohinnastoja selatessa on helppo huomata, miten nopeasti mallikirjo on viime vuosina kasvanut. Mutta malliston ääripäät eivät välttämättä ole kuitenkaan nykypäivänä sen kauempana toisistaan kuin noin 60 vuotta sitten.

Reilu 60 vuotta sitten BMW toi myyntiin kaksi hyvin erilaista autoa. Toinen huokuu ylellisyyttä ja toinen on – no niin – vähän vaatimattomampi menopeli. BMW:llä oli kovat tavoitteet 507:lle. Sen piti haastaa ylellisellä ja kauniilla avoautolla itsensä SL-Mercedes. Auton moottorina on 3,2-litrainen V8, joka kiritti auton noihin aikoihin varsin kunnioitettavaan 200 km/h huippunopeuteen. Hieman viritettynä auto kulki jopa 220 km/h.

507:n rinnalla piskuinen Isetta näyttää lähes hupaisalta ilmestykseltä. Historian kirjoissa sillä on kuitenkin BMW:lle selvästi isompi merkitys kuin 507:lla. 50-luku oli kuitenkin autoistumisen alkuaikaa vielä Saksassakin, maa oli vasta pääsemässä jaloilleen sodan jälkeen. Halpa peruskulkuneuvo oli monelle unelma, jota BMW Isettan myötä toteutti.

Ratin takana Isetta tuntuu lähinnä leikkiautolta. Ajoon saamamme auton valmistusvuosi on 1959, ja siinä on jo parannettu etuakseli alkuperäiseen Isettaan verrattuna.

Autoon käydään kuin jääkaappiin. Auton keula on yhtä kuin auton ovi. Oven takaa aukeaa kahden istuttava ”sohva”. Auton pienestä koosta huolimatta ohjaamossa on yllättävän avara tunnelma.

Isettan ohjaaminen muun liikenteen sekaan vaatii tiettyä rohkeutta. Autojen turvavarustelu ei 50-luvulla ollut vielä kovin hääppöistä, kuski tuntee olevansa liikkeellä lähes hentoisen munankuoren sisällä.

Ajokokemus on silti upea; rehellinen ja välitön. Kottikärryn pyörän kokoiset 10-tuumaiset renkaat ovat kapeat, ja taka-akselilla raideleveys on sekin lähes kottikärryluokka. Ja voima ohjataan luonnollisestikin juuri noille takapyörille. Ohjaustunto on kuitenkin yllättävän hyvä. Mukavuus on ok, sekä edessä että takana on lehtijouset. Rumpujarrut riittävät pysäyttämään auton ajoissa, joskin onneksi nopeus ei kasva missään vaiheessa pelottavan suureksi. Isettan huippunopeus on 85 km/h.

Hyppäys 507:n ratin taakse on hyppäys aivan toisenlaiseen maailmaan. Ensinnäkään 507 ei tunnu 60-vuotiaalta. Eleganssi on ajatonta. 507:n muodoissa on toisaalta myös kaunista ja notkeaa voimaa. Se ei paukuttele henkseleitään tai pullistele muskeleitaan. Pitkä konepelti kaartuu kauniisti kohti horisonttia yllättävän pystyn tuulilasin takana.

Mutta on autossa omat omituisuutensakin. Etupyörät näyttävät tulevat liian ulos pyöränkotelosta. Ne näyttävät siltä, että ne vetäisivät autoa eteenpäin. Muodoissa ei korosteta takavetoa samalla tapaa kuin myöhemmän ajan Bemareissa. Tai entäpä auton kylkilinja? Kori laskee ohjaamon kohdalla niin matalalle, että kyynärpäätä voi roikottaa kruisailutyyliin leppoisasti oven päällä.

Ajossa korostuu myös auton eleganssi. V8 murmuttaa aatelisen rauhallisesti. Vaihteet loksahtelevat kohdilleen täsmällisesti mutta rauhallisesti. Mutta on 507:ssa villimpikin puolensa. Perä lähtee aggressiivisemmin ajettaessa ja kaasulla seistäessä sivulle kuin piiskan sivallus. Ohjaus on onneksi hyvä, joka auttaa keulan pysymisessä kohti haluttua ajosuuntaa.

Voima myös tulee tarjolle yllättävän tasaisesti ja yllättävän laajalla kierrosalueella. Voiman tunteesta johtuen auto tuntuu myös paljon tehokkaammalta kuin mitä sille luvatut 150 hevosvoimaa antavat odottaa. Ja kun auton arvo on 1,6 miljoonaa euroa, sivuluisussa ajaminen ei ole ehkä se kaikkein fiksuin ajatus…

Näiden kahden autovanhuksen rattiin pääseminen on elämys. Se myös muistuttaa hyvin siitä, millaisista lähtökohdista BMW on päässyt sodan jälkeen uudestaan liikkeelle. Keskiluokan upeat uudenlaiset autot antavat vielä odottaa itseään. Neuen Klassen esittelyyn on 507:n ja Isettan ajoista kuitenkin vielä viitisen vuotta ja 02-sarjan syntyyn on aikaa vielä kokonainen vuosikymmen.

---

---

---

BMW Isetta 250
Valmistusmäärä 74 312 kpl 1955-62
Moottori 245 cm3, 1-syl. kaksitahtimoottori
Teho 9 kW (12 hv) / 5 800 r/min
Vääntö 14,2 Nm / 4 600 r/min
0-80 km/h 47 s.
Huippunopeus 85 km/h
Kulutus ei ilmoitettu
Mitat Pituus 2 285 mm, leveys 1 380 mm, korkeus 1 300 mm, akseliväli 1 500 mm
Tyhjäpaino 360 kg

BMW 507
Valmistusmäärä 254 kpl 1956-59
Moottori 3 168 cm3, V8
Teho 110 kW (150 hv) / 7 000 r/min
Vääntö 235 Nm / 4 000 r/min
0-100 km/h 11,1 s.
Huippunopeus 200 km/h
Kulutus n. 17 l/100 km
Mitat Pituus 4 380 mm, leveys 1 650 mm, korkeus 1 300 mm, akseliväli 2 480 mm
Tyhjäpaino 1 330 kg

Lue myös:

    Uusimmat