Kuvaspesiaali: BMW 100 vuotta – muistatko vielä nämä mallit?

BMW täyttää 7.3.2016 pyöreitä, ja sitä sopii juhlia. Hyvä tapa tässä on muistella sitä, mitä kaikkea lentokonemoottoreiden valmistajana alkanut baijerilaistehdas on saanut aikaan.

BMW osti vuonna 1928 Eisenachin autotehtaan ja samalla Dixi 3/15 mallin valmistuksen Austin Motor Companyn lisenssillä. Seuraavana vuonna esitelty 3/15 oli Dixin jatkokehitelmä ja tavallaan BMW:n ensimmäinen automalli – tosin lisenssituote sekin. Nelisylinterisestä ja 749-kuutioisesta moottorista otettiin irti 15 hevosvoimaa, josta juontaa auton nimi. Mallia valmistettiin kolmen vuoden aikana yhteensä 12 318 kappaletta.

Berliinin olympiavuonna eli vuonna 1936 esitelty kuvankaunis ja 3,9 metriä pitkä 328 Roadster rakentui 326:n pohjalle. Sitä valmistettiin neljän vuoden aikana yhteensä 464 kappaletta. Auton moottori oli kaksilitrainen suora kuutonen, josta saatiin irti mukavat 80 heppaa. Se riitti liikuttamaan 830-kiloista autoa 150 km/h nopeutta. Auton ensiesiintyminen tapahtui Nürburgringillä, jossa se voitti oman 2-litraisten luokkansa. Vuonna 1937 autolla voitettiin yli 100 autokilpailua, ja komean uran kruunasivat vuonna 1938 luokkavoitot mm. Le Mansissa ja Mille Migliassa.

BMW:n tehdas Eisenachissa jäi venäläisten miehitysalueelle, ja tehdas jatkoi BMW-merkkisten autojen tuotantoa vuoteen 1949 asti – ilman lupaa tietysti. BMW AG valmisti sodan jälkeen ensin kattiloita ja pannuja, kunnes se sai luvan vuonna 1948 valmistaa ensimmäisen moottoripyörän. Vuonna 1952 näki päivänvalon 501 eli barokkienkeli. Se oli BMW:n ensimmäinen uusi automalli toisen maailmansodan jälkeen. Sitä seurasi kaksi vuotta myöhemmin kuvassa oleva V8-moottorinen 502, joka oli puolestaan ensimmäinen sodan jälkeen rakennettu V8-moottorinen saksalaisauto.

Frankfurtin autonäyttely 1955 toi parrasvaloihin kuvankauniin 507:n, jota valmistettiin vuosina 1956–59 vain 254 kappaletta. Auton moottori oli 3,2-litrainen ja 150-heppainen V8, jonka jatkeena oli ZF:n neliportainen manuaalivaihteisto. Roadsterin kehitys alkoi 501/502:n pohjalta, mutta BMW:llä päädyttiin pian kokonaan uuteen korimalliin. Auton ensiesittely tapahtui USA:ssa, ja sen kuuluisaan ostajakuntaan kuului mm. Elvis Presley. Myynnillisesti kaunis auto ei ollut menestys, sillä BMW:n piti haastaa 507:llä SL-Mercedes. 507 toimi myös esikuvana Z8:lle.

1955 esiteltiin myös Isetta, jota BMW valmisti lisenssillä. Hassua koppiautoa valmistettiin yhteensä yli 160 000 kappaletta. Ja jos joku muistaa VW:n kolmen litran autovillityksen 90-luvulla, BMW-moottorinen Isetta oli itse asiassa maailman ensimmäinen massavalmisteinen sarjatuontantoauto, joka saavutti tuon rajapyykin – ja siis vuonna 1955. Moottori oli 247-kuutioinen ja yksisylinterinen nelitahtikone ja lainattu BMW:n moottoripyöräpuolelta.

60-luku oli autoistumisen aikaa, ja BMW toi vuonna 1962 tarjolle uuden luokan eli 1,5–2-litraisilla moottoreilla valmistetut autot. Näin BMW aloitti suuremmille massoille suunnattujen vaunujen valmistamisen. Vuonna 1964 esiteltiin sporttinen 1800 TI eli Turismo Internazionale. Sen moottori sisälsi virityspaja Alpinan osia. Moni muistaa varmasti myös legendaarisen 2002 Turbon, jonka nokalla oli ensimmäinen eurooppalainen turbokone.

Uuteen luokkaan kuului niin ikään 02-sarja, joka tunnettiin myös 114-mallisarjana. Se toimi merkittävänä pohjana tulevalle 3-sarjalle. Mallistoon kuului myös kuvassa oleva ja vuonna 1971 esitelty viistoperäinen Touring-malli. Vuoden 1972 kesäolympialaisia varten BMW valmisti 02-sarjan pohjalta myös sähköauton, joka toimi kisoissa mm. maratonjuoksijoiden saattoautona.

Vuonna 1975 oli vihdoin ensimmäisen 3-sarjan vuoro. Se syntyi vuoden 1973 öljykriisin jälkimainingeissa. Ensimmäinen sukupolvi sisälsi vain kaksi korimallia eli 2-ovisen sedanin ja 2-ovisen cabrion. Toinen sukupolvi toi mukaan 4-ovisen sedanin (1983) sekä farmariversion (1986). Vuonna 1986 esiteltiin myös ensimmäinen nelivetoinen versio. Ensimmäinen M3 esiteltiin puolestaan vuonna 1987. Tällä hetkellä menossa on 3-sarjan kuudes sukupolvi.

Vuonna 1975 esiteltiin myös 7-sarjaan pohjautuva 6-sarja. Kukapa autoista kiinnostunut ei muistaisi sulavalinjaista 635 CSi:tä – ja etenkin M1:n moottorin keulalleen saanutta M 635 CSi:tä, joka esiteltiin vuonna 1984?

1981 näki päivänvalon toisen sukupolven 5-sarja. Sen pohjalle kasattiin myös vuonna 1984 ensimmäinen M5, jota edelsi ensimmäisen sukupolven versiosta tehty M535i. Kun M5 esiteltiin, se oli maailman nopein neliovinen auto. Tehokas moottori ja iso limusiini oli voittamaton yhdistelmä, joka on tuonut BMW:lle paljon sekä mainetta että kunniaa – ja myös kahisevaa kassaan. Ensimmäisen sukupolven mallia valmistettiin yhteensä 2 191 kappaletta.

Avonainen Z1 esiteltiin vuonna 1987 Frankfurtin autonäyttelyssä. Autoa valmistettiin vuosina 1989–91 yhteensä 8000 kappaletta. Menekki oli aluksi todella suurta, mutta kysyntä myös laantui nopeasti. Z1:n takana on sellainen legendaarinen nimi kuin Ulrich Bez. Auton moottori oli 325i:stä lainattu 2,5-litrainen suora kuutonen, josta otettiin irti 170 heppaa. Kone oli matalassa konehuoneessa kalleellaan oikealle. Z1 toimi esikuvana Z3:lle.

Z3:n vuoro tuli 1995. Kaikki autot valmistettiin USA:ssa, ja Z3:a tehtiin tykö maailmalle mm. elokuvien kautta, auto oli esillä Bond-elokuvassa Golden Eye. Markkinointitemppu kannatti. Coupe-versio eli M Coupe jakoi myöhemmin rajusti mielipiteitä: sitä joko rakastettiin tai vihattiin.

X5 esiteltiin vuonna 1999, ja se aloitti X-sukupolven BMW:llä. BMW oli nelivetoisen SUVinsa kanssa hyvään aikaan liikkeellä. Auton kehitystyössä hyödynnettiin tuolloin vielä BMW:n omistuksessa olleen Land Roverin osaamista ja auto jakoi myös tekniikkaa Range Roverin kanssa. Z3:n tavoin myös kaikki ensimmäisen sukupolven X5:t valmistettiin USA:ssa.

Vuonna 2001 esitelty 7-sarja sai luvan toimia ensimmäisenä BMW-mallina, jossa oli iDrive-käyttöjärjestelmä. Aluksi järjestelmän käyttöä haukuttiin ja kritisoitiin, nyt sitä rakastetaan.

2013 oli iso vuosi BMW:lle, silloin baijerilaiset hyppäsivät sähköjunaan uudella i3:lla. Auto on kerännyt valtavasti huomiota, ja sen avulla BMW on kerännyt myös uudenlaista osaamista – mm. hiilikuituvahvisteisten korien valmistamisesta. i3:sta on kaksi versiota: täyssähköauto sekä ladattava hybridi. Myyntimäärien suhteen auto ei ole ollut suoranaisesti menestys.

2014 oli toinen vallankumouksen vuosi BMW:lle. 2-sarjan Active Tourer toi kertaheitolla monta uutuutta BMW-maailmaan: tila-auton, etuvedon ja 3-sylinterisen moottorin. Myöhemmin esitelty 7-paikkainen Gran Tourer -versio alleviivasi vielä vallankumouksen suuruutta.

Lue myös:

    Uusimmat