Nämä julkkikset saivat perheenlisäystä vuonna 2021 – odotettuja esikoisia ja sisaruskatraan kuopuksia
Muun muassa nämä pariskunnat saivat perheenlisäystä vuonna 2021./All Over Press, MTV
Julkaistu 31.12.2021 09:02
Emmi Niiniaho
Moni julkisuudesta tunnettu pariskunta sai vuonna 2021 perheenlisäystä.
Vuosi 2021 oli rakkaudentäyteinen niin kihlausten, häiden kuin vauvojenkin osalta. Olipa kyse sitten koronavauvabuumista tai jostain aivan muusta, moni julkisuudestakin tuttu pariskunta sai tänä vuonna vauvoja.
MTV Uutiset listasi 19 julkkispariskuntaa Suomesta ja ulkomailta, joille siunaantui perheenlisäystä kuluneena vuonna.
Vikander myönsi People-julkaisulle syyskuussa, että oli synnyttänyt aikaisemmin samana vuonna "salaa" pariskunnan esikoisen.
– Minulla on nyt ihan uudenlaista ymmärrystä elämästä yleisesti ottaen. Se on melko kaunista ja tulee luonnollisesti antamaan paljon työlleni tulevaisuudessa, Vikander kommentoi.
Vikander ja Fassbender tapasivat vuonna 2014 yhteisen elokuvan kuvauksissa ja menivät naimisiin vuonna 2017./All Over Press
Ruotsalaissyntyinen Vikander on näytellyt elokuvissa kuten Tomb Raider ja The Danish Girl. Saksassa syntynyt irlantilaisnäyttelijä Fassbender taas on tuttu muun muassa X-Men-elokuvista sekä Steve Jobsin roolistaan.
Cardi B and Offset
Rap-artistit Cardi B ja Offset toivottivat syyskuussa maailmaan toisen yhteisen lapsensa. Pariskunnalla on entuudestaan tytär.
Räppärien yhteiselo on ollut ajoittain melkoista vuoristorataa. Viime vuonna Cardi B kiikutti erohakemuksensa atlantalaiselle oikeustalolle ja kertoi perusteiksi, että heidän avioliittonsa on hajonnut täysin ja sillä ei ole enää mahdollisuuksia sen jälkeen, kun Cardi B sai kuulleen miehensä olleen jälleen uskoton.
Instagramiin jaetussa kuvassa tuoreet vanhemmat tuijottelevat vastasyntynyttä poikalastaan kuitenkin jälleen rakastuneen oloisina.
Scarlett Johansson and Colin Jost
Näyttelijä Scarlett Johansson ja koomikko Colin Jost saivat elokuussa poikavauvan, kirjoittaa Glamour-julkaisu. Jost vahvisti asian hyvin koruttomasti Instagramissa julkaisemalla kuvan, jossa luki "Ok, ok, saimme lapsen. Hänen nimensä on Cosmo. Rakastamme häntä hyvin paljon".
Jost ja Johansson tapasivat vuonna 2017, kun Johansson juonsi Saturday Nigt Live -jakson. Pari paljasti suhteensa kuitenkin vasta noin vuotta myöhemmin./All Over Press
Johanssonilla on aikaisemmasta liitosta myös kuusivuotias tytär Rose.
Orange Is the New Black ja Handmaid's Tale -sarjoista tuttu näyttelijä Samira Wiley ja käsikirjoittaja Lauren Morelli saivat huhtikuussa tyttövauvan, kertoo Glamour-julkaisu.
– Hyvää ensimmäistä äitienpäivää kauniille vaimolleni, joka neljä viikkoa sitten tänä päivänä, oltuaan lähes kolme päivää synnytyksessä, synnytti ensimmäisen lapsemme - kauniin tyttäremme, Georgen, Wiley kirjoitti Instagram-julkaisussa.
Insiderin mukaan pariskunta tapasi Orange Is the New Black -sarjan kuvauksissa ja on pitänyt yhtä jo seitsemän vuoden ajan.
Ellie Goulding ja Caspar Jopling
Laulaja Ellie Goulding ja tämän aviomies Caspar Jopling saivat ensimmäisen lapsensa toukokuussa.
– Äiti ja lapsi ovat kummatkin terveitä ja onnellisia. Äärimmäisen kiitollinen. En edes puhu siitä julkisesta huomiosta, joka tulee Ellien työn mukana, mutta tämän taianomaisen ja yksityisen hetken aikana, arvostaisimme todella, jos voisimme nauttia yksityisyydestämme, Jopling kirjoitti Instagramin Tarinat-osioon People-lehden mukaan.
Ellie Goulding ja Caspar Jopling menivät naimisiin vuonna 2019./All Over Press
Näyttelijä Alec Baldwin ja tämän vaimo Hilaria saivat maaliskuussa jo kuudennen yhteisen lapsensa. Luciasyntyi sijaissynnyttäjän avulla, vain puoli vuotta sen jälkeen, kun Hilaria oli itse synnyttänyt pariskunnan viidennen lapsen.
Jos julkaisu Hilariasta ja tämän kuudesta lapsesta ei näy, voit katsoa sen täältä.
Alecilla on lisäksi 25-vuotias tytär Ireland suhteestaan näyttelijä Kim Basingerin kanssa.
Rose Leslie ja Kit Harington
Game of Thrones -sarjan kuvauksissa rakastuneet näyttelijät Rose Leslie ja Kit Harrington saivat esikoislapsensa alkuvuodesta.
Page Six uutisoi helmikuussa parin olleen ulkoilemassa poikavauvansa kanssa. Harringtonin edustajat olivat välittäneet julkaisulle kommentin, jonka mukaan he ovat tuoreesta pienokaisesta "Hyvin, hyvin innoissaan".
Rose Leslie ja Kit Harrington esittivät paria myös sarjassa Game of Thrones.
Kuninkaalliset vauvat
Myös eri maiden kuninkaallisiin perheisiin syntyi vuonna 2021 uusia kuninkaallisia, Britannian kuninkaalliseen perheeseen jopa neljä uutta vauvaa.
Prinssi Harry ja herttuatar Meghan pyrkivät varjelemaan lapsiaan julkisuudelta./All Over Press
Syyskuussa ensimmäisen lapsensa sai myös Eugenien sisko, prinsessa Beatrice ja tämän aviomies Edoardo Mapelli Mozzi. Tyttölapsi on kuningattaren kahdestoista lapsenlapsenlapsi.
Prinsessa Beatrice ja Edoardo Mapelli Mozzi avioituivat vuonna 2020./All Over Press
Vauva sai nimekseen Sienna Elizabeth Mapelli Mozzin, eli vanhemmat kunnioittivat nimellä myös kuningatarta.
– Zaran ystävä oli paikalla ja ymmärsi, ettemme ehtisi ajoissa sairaalaan, joten hain kuntosalilta maton ja pyyhkeitä kylpyhuoneeseen. Kätilö, jonka oli määrä olla meitä vastassa sairaalassa, ei onneksi ollut kaukana, joten hän ajoi meille, Tindall kertoi nopeista käänteistä.
Huolimatta yllättävästä kotisynnytyksestä, sekä vauva että äiti voivat hyvin.
Myös Ruotsiin saatiin tänä vuonna lisää pieniä kuninkaallisia, kun prinssi Carl Philip ja prinsessa Sofiasaivat kolmannen lapsensa. Maaliskuussa syntynyt kuopus sai kasteessa nimekseen Julian.
Prinssi Carl Philip ja prinsessa Sofia kolmen lapsensa kanssa.STELLA Pictures / All Over Press
Prinssi Julian on Ruotsin kruununperimysjärjestyksessä seitsemäntenä. Hänen edellään ovat kruununprinsessa Victoria lapsineen sekä hänen isänsä prinssi Carl Philip ja isoveljet prinssi Alexander ja prinssi Gabriel.
Suomalaisten julkkisten vauvoja
Myös kotimaiset julkkisparit saivat tänä vuonna perheenlisäystä.
Juontaja Heikki Paasonen sai kihlattunsa, Marita Alatalon kanssa kesäkuussa ensimmäisen yhteisen lapsensa.
Laulaja Anna Puu sai toukokuussa tuottaja Jukka Immosenkanssa poikavauvan. Poika on pariskunnan ensimmäinen yhteinen lapsi. Anna Puulla on edellisestä suhteestaan myös alakouluikäinen tyttö.
Duudsoneista tuttu Jukka Hildén ja tämän vaimo Chachi saivat heinäkuussa toisen yhteisen lapsensa. Amélie Irene Hildéniksi ristitty tyttövauva on Jukan neljäs lapsi.
Mikolla oli eräänä sunnuntaina poikkeuksellisen jännä tilanne suorassa Tanssii Tähtien Kanssa -lähetyksessä, sillä samaan aikaan Beatalla oli supistuksia. TTK-tuotanto oli varotoimenpiteenä hankkinut Mikolle tuuraajan, juontaja Marja Hintikan.
Lokakuussa The Rasmus-yhtyeen laulaja Lauri Ylösen ja hänen puolisonsa Katriina Mikkolan perhe sai lisäystä tyttövauvan muodossa. Tyttö oli pariskunnan toinen yhteinen lapsi. Lisäksi Ylösellä on yhteinen poika laulaja Paula Vesalan kanssa.
Uutinen oli monelle yllätys, sillä pariskunta ei ole hiiskunut asiasta julkisuudessa. Ylönen ei myöskään jaa liiemmin yksityiselämäänsä koko kansan nähtäville.
Teittinen on kirjoittanut Instagramissa siitä, miten uuteen arkeen hyppääminen on ollut yllättävän hankalaa. Hän muistutti myös seuraajiaan siitä, että sosiaalisessa mediassa nähty kuvaus äitiydestä ja vanhemmuudesta pitää harvemmin paikkaansa.