Heikki Paasonen hauskuuttaa sekä pientä tytärtään että someseuraajiaan.
Voisi sanoa, että juontaja Heikki Paasonen on esikoiselleen rehellinen tämän ensimmäisistä hetkistä lähtien.
Paasonen julkaisi Instagramissa hellyttävän videon, jossa soittaa kitaraa lapselleen. Vaikka laulun melodia on tuttu Kolme pientä elefanttia, on laulun sanoma täysin eri.
– Tein sulle rakas laulun maailmasta, faktojen pohjalta, Paasonen sanoo videolla ja alkaa soittaa kitaraa.
Paasosen uudelleensanoittama laulu käsittelee ilmastonmuutosta sekä Suomen karheaa taloustilannetta. Sanat eivät juontajan esikoistytärtä kuitenkaan paina, vaan vauva näyttäisi nauttivan musiikista täysin rinnoin.
Lue myös: Heikki Paasosen elämä on muuttunut isyyden myötä – teki terävän havainnon kesken lenkin, kun törmäsi odottamattomaan näkyyn
Myös juontaja Anni Hautalalla on ollut näppinsä pelissä, mitä tulee laulun sanoituksiin.