Näkökulma: Ratkaiseva muutos teki Suomesta olympialaisten onnistujan 

Maahan saapumisen yhteydessä tuli olo, että tästä ei tule mitään. Rajamuodollisuudet olivat niin sekavia, ettei voinut olla pääseekö koko maahan ja mitä täällä saa tehdä. Eivät ne järjestelmät kisojen aikana korjautuneet, mutta loppujen lopuksi on todettava, että itse kisajärjestelyt olivat varsin onnistuneet. 

Tokion kisaorganisaatio onnistui haastavissa oloissa ja paikalle tulleet pääsivät tekemään työnsä. Urheilu oli keskiössä ja kisoissa nähtiin huimia suorituksia, maailmanennätyksiä joita ei hetkeen rikota, urheilun riemua ja raastoa. Japanilaisten tunnettu ystävällisyys sai epätervetulleen olon kaikkoamaan välittömästi.

Korona-ajan väsähtänein kysymys urheilijoille on ollut ”miltä tuntuu kun ei ole yleisöä”, mutta pakko todeta, että yleisöttömyys loi kisoihin oudon juonteen. Esimerkiksi miesten 200 metrin finaalissa oli vaikea sisäistää, että sprintterit edes tulivat maaliin. Stadion oli vaiti, olympiavoittaja Andre De Grasse tuskin reagoi. Tuntui kuin juoksu olisi ollut alkuerä tai lämmittely itse kisaa varten.

Vaikka Tokion kisat oli hyvin järjestetty, se ei muuta sitä tosiasiaa, että Kansainvälisen Olympiakomitean on muututtava. Ongelmia on monia, ja ne ovat toisen tekstin aihe. Se on kuitenkin sanottava, että Tokio opetti vähintään sen, että jopa KOK pystyy tekemään kompromisseja pakon edessä. Miksei niitä siis tehtäisi ilman pakkoa?

Suomi onnistui

Tänään päättyvät olympialaiset olivat Suomen joukkueelta kokonaisuudessaan ehdottomasti plusmerkkiset. Mitalimäärä (2 pronssia) on helpoin mittari tarkastella onnistumista, mutta Tokiossa joukkueesta paistoi läpi oikeanlainen ajattelutavan muutos.

Matti Mattsson oli jo tuomittu menetetyksi lupaukseksi ja hän myönsikin, että jos kisat olisi pidetty alkuperäisessä aikataulussa, taso ei olisi ollut sama ja hän saattaisi olla entinen uimari. Kun asiat saatiin kohdilleen, jo keväällä alkoi näyttää, että Mattsson on olympialaisissa kovassa kunnossa. Uintimitalin saavuttaminen Suomeen on kovan luokan venyminen. Mattsson lähipiireineen siihen uskoi, mutta tieto pidettiin sopivasti vakan alla ja näytöt annettiin altaassa. Mattssonin mitali on kokonaisuudessaan upea tarina, joka tiivistää Suomen joukkueen: koskaan ei pidä luovuttaa.

LUE MYÖS: Matti Mattsson: Vaimo saanut suurimman tuskan, yksi mies käänteentekevässä roolissa – “En olisi uinut enää moneen vuoteen”

Mira Potkosen ura huipentui mitaliin. Vaikka tavoite oli kulta ja välierän häviäminen valtava pettymys, on Potkonen ehdoton onnistuja ja osoitus siitä, mihin loputon päämäärätietoisuus voi viedä.

Vaikka mitaleita ei enempää tullut, onnistujia oli laajasti. Tuikituntematon Eetu Kallioinen sai suomalaiset pidättelemään henkeään skeet-ammunnan finaalissa. Mitali jäi lopulta yhden osuman päähän. Kallioisen nuorena päättämä tavoite nousta ammunnassa maailman huipulle realisoitui Tokiossa. Liikunta-aliupseerin nimi on jo seuraavissa olympialaisissa mitalisuosikkien listalla.

LUE MYÖS: Eetu Kallioinen teki sen minkä päätti alle 10-vuotiaana – työpaikka ratkaiseva tekijä olympiasensaatiossa: ”Tässä pisteessä ei oltaisi missään nimessä”

Yleisurheilussa siirryttiin uuteen aikaan – Suomessa on pitkästä aikaa potentiaalia menestyä juoksulajeissa, kiitos Sara Kuiviston ja Topi Raitasen. Kuiviston neljä Suomen ennätystä veivät hänet kirvelevän lähelle finaalipaikkaa sekä 800 että 1 500 metrillä, mikä on tuntunut jo vuosikymmenien ajan mahdottomalta. Kuivisto näytti kyteneen potentiaalinsa ja hänen juoksujaan saamme seurata isoissa kisoissa vielä loppukauden aikana. Ensi kesänä Kuivisto on MM-finalistikandidaatti, EM-kisoissa vielä paljon enemmän.

LUE MYÖS: Miksi Sara Kuiviston nimi sanotaan Saara?

Raitasen kahdeksas sija on paras suomalaissijoitus 3000 metrin esteissä 45 vuoteen. Kuiviston sijoituksissa mittaluokka on sama, eli kaksikko on isojen asioiden äärellä. EM- ja MM-kuvajaiset ovat Raitasen kohdalla samanlaiset kuin Kuivistolla.

Wilma Murron viides sija oli paras suomalaiselta naisyleisurheilijalta 2000-luvulla. Murron ja Mattssonin tarinoissa on yhtäläisyyksiä: nuorena tuli nopeasti paljon, sitten monet vaikeudet estivät potentiaalia ryöpsähtämästä esiin. Murto huokui suurta itseluottamusta jo ennen kisaa. Hän tiesi mitä tekee ja mihin pystyy. Hän vertasi ajatteluaan viiden vuoden takaisiin olympialaisiin ja totesi olevansa urheilijana täysin eri kuin silloin.

Lassi Etelätalo säesti ottamalla yleisurheilujoukkueelle kolmannen pistesijan.

(Artikkeli jatkuu kuvan alla)

Vuosia maajoukkuetasolla juossut Kuivisto kehui kisojen aikana joukkueen henkeä, käytetty termi oli poikkeuksellinen. Kun kaikki kannustavat toisiaan ja asettavat omat tavoitteensa mahdollisimman korkealle, se luo yhteisen onnistumisen kulttuurin. Silloin onnistuminen on helpompaa. Tuntuu myös, että Suomen Urheiluliittoon huippu-urheilun valmennuspäälliköksi palkattu Tuomo Salonen on ollut urheilijoiden kannalta nappivalinta. Hän tekee kaikkensa, jotta urheilijoilla on hyvä olla ja taistelee pukumiehiä vastaan, jotta urheilijat saisivat tasapuoliset kilpailuolosuhteet.

Yllämainittuun Suomen onnistuminen Tokiossa perustui. Valtaosa urheilijoista uskoi onnistumiseen, he eivät pelänneet epäonnistumista. Kun urheilijan itsetunto on terve, hän tietää mihin pystyy ja keskittyy toteuttamaan parhaansa. Ei tarvitse miettiä mitä muut tekevät tai ajattelevat. Kisaturisti-puheet eivät kaikuneet takaraivossa, eikä niitä sen takia pahemmin kuultukaan. Oikea ajattelutapa vaatii paitsi jokaisen oman oivalluksen, myös sitä ruokkivan ympäristön.

Kävelyssä jopa mitalista taistellut Aku Partanen on taistellut vakavien henkisten ongelmien kanssa koko viime vuoden. Hänen oivalluksensa on ollut arvostaa itseään ihmisenä eikä urheilusaavutusten kautta. Tuollaisen asian tajuaminen vie harppauksin eteenpäin ja vaikka harjoittelu on ollut vaikeaa ja tuskallista, Partanen pystyi Tokiossa parhaimpaansa. Karuista taustoista jalostui Sapporon pätsissä upea tarina.

LUE MYÖS: Partanen paljasti huippusuorituksensa karun taustan – ahdistus, masennus ja paniikkihäiriöt upottivat kuukausiksi syviin vesiin

Pienemmälle huomiolle jääneet onnistumiset

400 metrin aituri Viivi Lehikoinen jäi alkueriin, mutta hänkin on saanut tämän kauden aikana uralleen uuden alun. Uran toiseksi paras juoksu olympialaisissa on onnistuminen, ja niukasti karsiutuneesta nuoresta juoksijasta on tulevaisuudessa urheilun seuraajille paljon iloa.

Samassa kastissa on satasen rintauimari Ida Hulkko. Kaksi vuotta sitten ei edes unelmoitu olympialaisista, mutta niin vain Tokiossa murskaantui Suomen ennätys yli puolella sekunnilla. 50 metrin rintauinti on kulkenut EM-hopean arvoisesti, mutta Hulkko osoitti, ettei Suomen uintitulevaisuus ole vain Mattssonin harteilla. Pariisiin Hulkko aikoo virittää itsensä jopa mitalikuntoon.

Uinnin lisäksi Suomi palasi kartalle myös painissa. Arvi Savolainen tärisi kiukusta hävittyään pronssiottelun eikä siinä vaiheessa osannut arvostaa sitä, ettei suomalainen painija ole edes päässyt painimaan mitalista 17 vuoteen. Savolainen on 22-vuotias, eli hänenkin aikansa tulee vielä. Kunhan pettymyksen käsittelee ja kanavoi oikein.

(Artikkeli jatkuu kuvan alla)

Purjehdusmitalikin oli käden ulottuvilla. Tuula Tenkanen hyvästeli aallokot upealla viidennellä sijalla. Kaarle Tapper oli pitkään mitalitaistossa ja olisi saattanutkin saada kotiin viemisiä ilman yhden lähdön hylkäämistä.

Onnistumisia tuli siis laajasti, näidenkin takana useita pienempiä onnistumisia. Hyvät suoritukset jakautuivat myös sopivasti kahden ja puolen viikon varrelle, lähes joka päivästä jäi päällimmäiseksi mieleen jonkun suomalaisen onnistuminen.

Suomalaiset voivat muistella Tokiota tyytyväisinä.