Kärpät teki sillä lailla ikävästi, että se ei rallatellutkaan "raikkaasti", vaan pelasi keskialueen trapia HPK:ta vastaan. Ja sehän oli väärin.
Jääkiekon SM-liigan viides finaali oli oululaisilta maanantaina puolustustaistelua HPK:ta vastaan. Hämeenlinnalaiset olivat aloitteellisempia ja höyrysivät hanakasti hyökkäämään, mutta heikko viimeistely ja Veini Vehviläisen väkivahva maalivahtipeli takasivat osaltaan 2–0-voiton Kärpille. Eikä siinä mitään, mutta kun oululaiset pelasivat väärin!
LUE MYÖS: Sihvonen: SM-liigassa 2000-luvun kummallisin finaalisarja – "Miten tähän on tultu?"
Eräs varsin tunnetussa asemassa oleva Ilta-Sanomien kiekkokirjoittajakin on ehtinyt dumata keskialueen trap-pelaamisen – jota Kärpät on viljellyt – antijääkiekkona ja kaiken kehityksen jarruna. Kärpät varautui HPK:n vyöryttelevään hyökkäyspelaamiseen pitämällä vähintään neljä pelaajaa miltei koko ajan pelin alla puolustusvalmiudessa. Oululaisilta usein nähty vauhdikas päästä päähän -lätkä ärhäkän paineistuksen kera loisti poissaolollaan.
HPK pelaa omaa tempojääkiekkoaan yksinkertaisesti niin vahvalla tavalla, että Kärpät on paljolti pakon edessä joutunutkin puolustuskannalle. Oululaisten päävalmentaja Mikko Manner kehui tuoreen koitoksen jälkeen HPK:n kääntävän peliä erinomaisen nopeasti, niin että Kerhon jokainen hyökkäys on vaarallinen.
– Niissä tilanteissa kun HPK ampaisee kolmella hyökkääjällä ylös, on ihan matematiikkaa, että on pakko mennä vähän alemmas, etteivät he pääse koko ajan ylivoimahyökkäyksiin ja kuljettamalla meidän alueellemme. He pelaavat niin hyvin, että meidän on pakko sopeutua siihen. Nyt ei ole aika hakea mitään tyylipisteitä, vaan nyt taistellaan, Manner sanoi osuvasti Telia TV:n lähetyksessä.

