Sihvonen: SM-liigassa 2000-luvun kummallisin finaalisarja – "Miten tähän on tultu?"

Todistamme 2000-luvun kummallisinta Liigan finaalisarjaa, näytöksestä vastaavat Goljat eli Kärpät ja Daavid eli HPK. Tarinasta puutuu enää se osa, että HPK todella löisikin Kärpät, kaukana se ei ole.

On hämmentävää, miten tähän on tultu – ja vieläpä maailman taktisimmassa jääkiekkosarjassa, kotoisessa Liigassamme.

Kaikki lähtee ja kaikki palaa: Meidän peliin.

Kärpillä kaksi uutta tapaa – ei vain ollut käyttöä

Meidän peli tuli eräiltä osiltaan tiensä päähän, kun Lauri Marjamäki ei osannut kultivoida ja kehittää pelitapaa Leijonien päävalmentajana, ennemminkin Marjamäki päästi irti pelitavan joistakin keskeisistä elementeistä väärällä tavalla.

LUE MYÖS: Kärppien voimahyökkääjä letkautti hulvattomasti maalistaan – "Ei minulla noin pehmeät kädet ole"

Myös Kärppien entisenä päävalmentajana Marjamäellä on iso osa myös tämän kevään finaalisarjassa. On nimittäin niin, että Kärppien nykyinen päävalmentaja Mikko Manner haisteli ilmaa Oulun suunnalla. Johtopäätös oli: koko Kärpät-yhteisö kaipaa muutosta sitten Marjamäen viivelähdöin ja trapein voittamien kahden kullan ja yhden pronssin jälkeen.

Manner näytti kyntensä. Ensin hän loi NHL:ää tulkiten Kärpät-Kanada-lätkän viime kaudeksi; tällä kaudella Kärpät kiskoi sitten sen versiota, Kultaisten leikkausten lätkää.

(Artikkeli jatkuu videon jälkeen)

Ongelma oli vain siinä, ettei noilla kummallakaan pelitavalla ole ollut juurikaan käyttöä Liigan Meidän pelin kyllästämässä pudotuspelimaailmassa. Meidän pelin rakenne, siitä kumpuava hyökkäyspelinopeus ja ennen muuta puolustuspelinopeus jauhoivat Mannerin uudet luomukset rikki alta aikayksikön.

Antti Pennasen HPK on pelannut Meidän pelin terävöitettyä variaatiota läpi pudotuspelikevään. Pelitapa on toiminut, se on luonut ennätysmäisen itseluottamuksen altavastaajina niin TPS:ää kuin Tapparaa ja myös Kärppiä vastaan. HPK:sta on mahdoton nostaa esiin yksittäisiä tasonsa ylittäjiä, heitä on niin paljon. Päinvastoin olisi tekemätön paikka nimetä hämeenlinnalaisista edes paria pelaajaa, jotka olisivat vetäneet alle oman tasonsa.

Enää ei tulla hätiin "tupakki suussa"

Kärppiä on tänä keväänä harjattu oikein kunnolla, luuta myöten. On mielenkiintoista pohtia, mitä oikeastaan Kärppien runkosarjan pelitavasta on enää jäljellä, kun finaalisarjaa on pelattu viisi peliä. Tosin vielä korkeamman luokan hirtehinen pohdinta on – jos menen jo asioiden edelle – mikä ihmeen viritelmä mahtaa olla ensi kaudella Kärppien pelitapa runkosarjassa? Vai joko tämä toinen sulava runkosarjan keikarointi opettaa Mannerin valmennustiimiä? Ettei enää kannata leikkiä tulella.

Kärppien pelaajilta puuttui ennen pudotuspelejä kokonaan kokemus siitä, miten lähdetään vastustajan prässäävän paineen alta niin kuin jääkiekkoilussa pitää lähteä. Runkosarjassa riitti, että toinen ja kolmas hyökkääjä luistelivat alas hätiin rennosti "tupakki suussa".

LUE MYÖS: ​​​​​​​Näkökulma: Kärppien JJJ-ketjua turha ikävöidä – haalariosaston miehet ovat astuneet esiin tiukassa paikassa

Nyt on sitten kovan kautta harjoiteltu 15 pudotuspeliä, miten tuo lätkä peruspelitilanne täytyy pelata. Hiljalleen suoritus on löytynyt, mutta kuvaavaa on, miten vaikeaa asioita on alkaa muuttaa kesken kauden, saati keväällä, vaikka joukkueessa olisi enemmän huippupelaajia kuin muilla likikään.

Manner on ovelasti – valitsemalleen tyylille uskollisena – suitsuttanut jääkiekkojulkisuudessa vastustajien hyvyyttä. Toimittajilta on jäänyt kysymättä oleelliset jatkokysymykset: Missä on Kärppien hyvyys? Mihin se on kadonnut? Ja miksi?

Kirjoitin jo sarjan alla ja alussa, että Kärpät tulee kyllä oppimaan HPK:n tavoille. HPK määrää tahdin, ja Kärpät muuttaa pelaamisessaan, mitä on muutettava. Sarjan viidennessä matsissa Kärpät ei enää juuri edes ”pintsannut” eli ajanut vastaan pakkiensa toimesta. Olihan Kerho rokottanut ennennäkemättömällä tavalla tuosta seikasta, mikä on ollut eräänlainen Kärppien pelaamisen sydän ja symboli parin kauden ajan. Nyt sekin on jouduttu antamaan pois.

Vastaavasti Kärpät on viisaasti päättänyt pitää neljä pelaajaa pelin alla liki kaiken aikaa puolustusvalmiudessa. Samaten oululaiset ovat oppineet – kun viisikko on nyt paremmin kasassa – puolustamaan jämäkässä oikeassa iskujärjestyksessä ja oikeilta etäisyyksiltä pois HPK:n vyöryttelevää hyökkäysalueen hyökkäyspeliä.

Myös toisen erän pelaamisen tematiikkaan näytetään Kärppien puolelta löydetyn lääke, kun on täytynyt löytää konsti puolustaa keskialueella HPK:n Stiga-lätkäpelin muotoisia asemia, jossa joko laituri tai sentteri ohjaa yhdellä kosketuksella kiekon syvälle. Merkkaaminen onnistuu suunnitelmallisesti, ja toki siinä auttaa, kun pelaajia on riittävästi pelin alla.

Solmukohta suomalaisen kiekon historiassa

Valpas lukija huomaa jo ihmetellä, missä ovat Kärppien ne toimet, jotka edistävät omaa hyökkäyspelaamista. Aivan! Niitä ei juuri ole. Kova takaisku Kärpille on tässä kevään mittaan ollut myös se, ettei hyökkäysalueen hyökkäyspelaamisen kolmiopeli kera kahden maalille menevän kiekottoman pelaajan olekaan ollut käypää valuuttaa pudotuspeleissä. Tosin se on sanottava, että pelkästään melko radikaali tiiviimmällä viisikolla puolustaminen auttaa myös Kärppien hyökkäämistä. Nyt sieltä lähtee jo varsin mukavia lyhytsyöttöpelaamiseen perustuvia hyökkäyksiä.

Mutta, edelleen Kärpillä oli vielä varaa pieneen leikittelyyn finaalisarjan viidennessä, Raksilan ottelussa. Manner lähetti – ikään kuin näön vuoksi, merkkinä seuran hallitukselle ja toimistolle ynnä niiden vaiheilla pyöriville silmää tekeville ja miksei kannattajillekin – yhden kärkikarvaajan pelaamaan itsensä turhaan ulos HPK:n syöttömyllyyn, ettei käsiä olla aivan lopullisesti nostettu pystyyn ”pelin aktiivisuuden suhteen”.

Tämä omia hämäävä mainoskarvaaja on vähintäänkin erikoinen juttu, mutta näyttäisipä ainakin sitä mukaa säilyvän ero Marjamäen Kärpät-lätkään, niin stiiknafuulia kuin se ero onkin.

Kuitenkin pidän tätä tämän kevään finaalisarjaa tärkeänä solmukohtana suomalaisen jääkiekkoilun historiassa. Maailman taktisin lätkäsarja luo silmiemme edessä nahkaansa. Manner vastaan Pennanen, kaksi ehkä lahjakkainta tulevaisuuden valmentajaamme, mutta sillä huomautuksella, että toisella on käytössään huomattavasti paremmat pelaajat.