HPK näytti TPS:ää vastaan loppuhetkillä SM-liigan puolivälieräsarjan ensimmäisessä ottelussa, millaista on nykyaikainen kovuus jääkiekossa. HIFK sen sijaan antoi näytteen menneisyyteen jämähtäneestä tekokovuudesta, jolla ei voiteta mitään. MTV Urheilun Marko Leppäsen mielestä HIFK oli kuin oppimisvaikeuksista kärsivä poika, joka yrittää epäonnistuneen matikantunnin jälkeen päteä taklaamalla luokan priimusta selkään välitunnin futispelissä.
TPS pyörittää peliä lopussa ylivoimalla ja rakentaa hyviä vetopaikkoja viivalle. HPK:n Robert Leino ottaa ensin kiekon kaksi kertaa kroppaansa niin kivuliaasti, että hän pääsee juuri ja juuri raahautumaan vaihtoaitioon.
SM-liigan aliarvostetuin pelaaja Otto Paajanen tekee saman ja estää kiekon kulkeutumisen maalille käyttämällä omaa kehoa kilpenä.
HPK:n hermot pitivät loppuun asti, vaikka TPS pyöritti vaarallisesti. Ei hätäilyjä, ei ryntäilyjä, ei uusia rangaistuksia. Valtteri Puustisen koukkaamisjäähy pari minuuttia ennen loppua oli nuoren pelaajan huolimattomuusvirhe, mutta joukkuetoverit taistelivat sen pois.
HPK näytti kovuutta, jolla nykyaikana voitetaan jääkiekkopelejä. Kamikazeblokit ovat yksi osa konseptia, jota kiekkokonsultit kutsuvat voittavaksi jääkiekoksi.
Tähän vuoden 2019 päivitettyyn voittokikkapussin kovuuslokeroon kuuluvat niin ikään väliinmenot vastustajan taklauksiin, ajot kiekon kanssa maalille vastustajan taklausuhasta huolimatta, kivun sietäminen ja turhien kostojäähyjen välttäminen.
HIFK:n voittokikkapussi on kulahtanut, vuonna 2003 ruotsinlaivalta hankittu tekonahkainen halpaväärennös.
Kun HIFK tajusi jäävänsä pelillisesti Pelicansille, se otti käyttöön järjettömän koulupoikakarvauksen ja halpamaiset temput, jotka toivat mieleen tapahtumat Rauman Äijänsuolla vuonna 2005. Lukko johti puolivälierissä HIFK:ta vastaan 2–0, kun valmentaja Pentti Matikainen päätti järjestää joukkorähinän. Tapahtumat etenivät poliisitutkintaan asti, mutta lopulta syytteitä ei jaettu.
Markus Kankaanperän hyökkäyspäässä (??!!) Miihkali Teppoon kohdistunut päällekarkaus ja Tommi Santalan polvitaklaus Mikko Kousaan olivat häivähdyksiä menneisyyden tunkkaisesta brändi-HIFK:sta. Niistä ei jää käteen kuin tappio ja säälinsekainen hymähdys.
HIFK oli kuin oppimisvaikeuksista kärsivä poika, joka yrittää epäonnistuneen matikantunnin jälkeen päteä taklaamalla luokan priimusta selkään välituninnin futispelissä.
Pelicansin valmentaja Ville Nieminen kuvali lopun tapahtumia osuvasti vapaaotteluksi. HIFK-koutsi Jarno Pikkaraisen kommenteista huokui usko siihen, että lopun telomiset voisivat kääntää sarjan asetelmat.
Ei voi Pikkarainen, ei voi. Lammasmainen loppushow vain lisää Pelicansin henkeä ja yhtenäisyyttä. Boston Bruinsin ja Philadelphia Flyersin harjoittama pelottelu toimi NHL:ssä 1970-luvulla, ei SM-liigassa vuonna 2019.
Pelicansilla on kaiken lisäksi suojanaan nykyaikainen jääkiekko-oikeusvaltio, joka sitoo kukkoileville machokiekkoilijoille pallon jalkaan.
HIFK:n ainoa keino edes jollain tavalla pysyä mukana Pelicansin kyydissä on ottaa käyttöön HPK:n ajatusmaailma. Tosin aikaikkuna sen omaksumiseen taitaa olla turhan lyhyt.