Näitä sairauksia D-vitamiini ehkäisee
Lääkäri Antti Heikkilä kertoo, että riittävä määrä D-vitamiinia ehkäisee flunssia, allergioita, syöpiä, osteoporoosia, verisuonitauteja sekä masennusta.
D-vitamiinin tehtävä on ehkäistä tulehduksia ja infektioita.
– Hyvin monet sairaudet ovat yhteydessä liian matalaan D-vitamiinitasoon. Jos ihmisellä on vajausta D-vitamiinista, hän sairastuu jatkuvasti esimerkiksi flunssiin, Antti Heikkilä sanoo.
Myös allergiataipumus pahenee. Heikkilä uskoo tässä piilevän syyn siihen, että lapsilla on nykyään niin paljon allergioita.
– Allergiat kertovat siitä, että D-vitamiinitaso on ollut vauvana liian matala. Sen takia immuunijärjestelmä ei ole kehittynyt kunnolla tai on jäänyt häiriintyneeksi.
Kytköksissä syöpiin ja osteoporoosiin
Heikkilä sanoo, että D-vitamiinin on todettu ehkäisevän syöpiä.
– Riski sairastua esimerkiksi rintasyöpään, paksusuolen syöpään ja eturauhasen syöpään laskee ainakin 75 prosenttia, kun D-vitamiinitaso on riittävä, Heikkilä selittää.
D-vitamiini on myös keskeinen osa luustoa.
– Osteoporoosi ei johdu kalkin puutteesta vaan luun kykenemättömyydestä käyttää kalsiumia oikealla tavalla hyväkseen. Tämä kykenemättömyys syntyy siitä, että aineenvaihdunta, jonka hyvin tärkeä osa D-vitamiini on, ei toimi kunnolla.
– D-vitamiini vaikuttaa myös verisuoniin estämällä niiden kalkkeutumista.
D-vitamiinivaje aiheuttaa masennusta
D-vitamiinilla on niin ikään tärkeä rooli mielenterveyden ylläpitäjänä.
– Alhaiset D-vitamiinitasot heijastavat masennusta. Toisin kuin ajatellaan, kaamosmasennus ei johdu valon vaan D-vitamiinin puutteesta: jos D-vitamiinilisää syötäisiin riittävästi, valon vähyys ei haittaisi. Monen potilaan masennus ja muutkin mielenterveysongelmat ovat kaikonneet, kun vitamiinitaso on nostettu riittävän korkealle.
– Kaiken kaikkiaan pidän D-vitamiinia tämän hetken tärkeimpänä kansanterveydellisten ongelmien hoitajana, Heikkilä sanoo.
Studio55.fi/Piia Simola
Tutustu muihin Antti Heikkilän ajatuksiin:
Lue lisää D-vitamiinista:
Uusimmat
-
08:13
Luottamus rakentamiseen vajosi EU:n alimmaksi – huonoja enteitä myös työttömyyden kehityksestä
-
08:10
Noin 80 nautaa kuoli liekkeihin navettapalossa Parikkalassa
-
07:49
TPS-kulisseissa käänne – johtoportaaseen uusi nimi eduskunnasta
-
07:01
Päivittäinen kipu varjosti Ilarin, 29, elämää – nyt ex-ammattiurheilija on osa jättimäistä suomalaisilmiötä: "Tässä pysytään"
-
06:55
Ainakin sata ihmistä kuollut hääjuhlassa Irakissa
-
06:50
Ilves kirouksen kourissa SM-liigassa – Antti Pennanen kommentoi merkittävää ongelmaa: "Se on todella vaikeaa"
-
06:45
Tuleeko MM-kalenteriin palaavasta kisasta Rovanperän näytös? Chilen rallissa suomalaiskuskille osuvat erikoisuutensa
-
06:45
Nämä ruoat voivat pienentää sydän- ja verisuonitautien riskiä – syötkö jo?
-
06:42
Kansalaisaloite Venäjän Maarianhaminan-konsulaatista keräsi 50 000 allekirjoitusta – etenemässä eduskuntaan
-
06:32
Hollywood-tuotannot lamauttanut käsikirjoittajien lakko päättyy
-
06:27
Neljän lapsen yksinhuoltaja etsii kuumeisesti uutta asuntoa Helsingin vuokrakurimuksessa: "Olen peloissani"
-
06:05
Niko Ranta-aho kertoo kirjassaan, kuinka sai kuulla Sofia Belórfin ja Stefan Thermanin suhteesta – totuuden kertoi Martina Aitolehti
-
06:04
SM-liigan huutelukohussa rajuja epäonnistumisia, Lauri Marjamäen tulevaisuus tapetilla – Petteri Sihvoselta kova paljastus Kiekko-Espoosta
-
05:50
Tuomari: Trump yliarvioi omaisuuttaan miljardeilla saadakseen parempia sopimuksia
-
05:50
Mies keksi kavalan keinon kiertää ex-kumppaninsa sosiaalisen median estot – rakkaudentunnustukset perille 0,01 eurolla
-
05:37
Zelenskyi: Hyviä merkkejä nähtävissä – MTV seuraa sotaa
-
05:32
Koulukiusaaminen on liian laimea sana – rikosilmoitus kannattaa tehdä matalalla kynnyksellä
-
05:11
Ammattiliittojen mielenilmaukset jatkuvat tänään – pääministeri Orpo tapaa työmarkkinajohtajia
-
23:43
Zelenskyi videopuheessaan: "Pakotteet eivät riitä pysäyttämään Venäjän aggressiota" – MTV seuraa sotaa
-
23:39
IEA: Sota Ukrainassa on vauhdittanut vihreää siirtymää
-
Lataa lisää