Puolustaja Niilo Romppanen vahvistaa KooKoota pätkäsopimuksella.
Jääkiekon SM-liigassa viimeistä edellisellä sijalla majaileva KooKoo on hankkinut vahvistuksen peräpäähänsä loukkaantumisia paikkaamaan. Niilo Romppanen on solminut kouvolalaisseuran kanssa lokakuun loppuun ulottuvan sopimuksen.
24-vuotias puolustaja ei ole tällä kaudella vielä pelannut. Hän on tahkonnut SM-liigaotteluita Mikkelin Jukureissa edellisten viiden kauden aikana, kaikkiaan 151 runkosarjamatsia tehoin 6+16=22, ja miehen tilillä on myös yksi pudotuspelitaisto.
– Puolustuksen poissaolot ja kova pelikuorma vaativat meiltä reagointia. Niilo Romppasella on kokemusta Liigasta, hän on valmis liittymään nopealla aikataululla joukkueeseen ja tuomaan laajuutta puolustukseen, KooKoon urheilujohtaja Antti Tuomenoksa kommentoi tiedotteessa.
Romppainen kertoi menevänsä KooKooseen innolla pelaamaan, tavoitteenaan auttaa joukkuetta kaikin mahdollisin tavoin.
KooKoolla on sarjajumbo Jokerien tavoin viiden SM-liigaottelun jälkeen kasassa vain yksi piste. KooKoo saavutti edelliskaudella sensaatiomaisesti hopeaa.

