Koloradonkuoriaisia voi löytyä vielä pitkälle syksyyn.
Viheliäisistä tuholaisista koloradonkuoriaisista on uutisoitu kuluneen kesän aikana.
Vaikka perunasato alkaa olla jo nostettu, ei vielä kannata huokaista helpotuksesta.
Koloradonkuoriainen on perunan lehtiä syövä kuoriainen, joka tuhoaa perunasatoa.
Lajia ei esiinny Suomessa pysyvästi, mutta Ruokaviraston mukaan osa tänä vuonna löydetyistä kuoriaisista on talvehtinut Suomessa.

Viljelijöitä onkin varoitettu satoa tuhoavasta kuoriaisesta.
– Tänä kesänä koloradonkuoriaisia on löytynyt perunaviljelmiltä Lahdesta, Kouvolasta, Savonlinnasta, Lappeenrannasta, Luumäeltä, Ruokolahdelta, Joensuusta ja Rautjärveltä. Havaintopaikkoja on ollut yhteensä yhdeksän, ja osassa kohteista kuoriaiset olivat talvehtineet, Ruokavirasto kertoo tiedotteessa.
Lue myös: Koloradonkuoriaisia havaittu kuudella paikkakunnalla
Tarkasta kompostit ja kasat
Ruokavirasto muistuttaa, että kuoriaisia sekä niiden toukkia ja munia tulee tarkkailla, vaikka perunanvarret olisi päätyneet jo kompostiin tai pellonlaidalle.
– Jos perunat on jo nostettu, tarkkaile mahdollisia pellolle jääneitä tai kompostiin kasattuja perunanvarsia. Kuoriaisia, toukkia tai munaryhmiä voi löytyä myös niistä.
Aikuiset koloradonkuoriaiset ovat kelta-mustaraitaisia kovakuoriaisia, joilla on pituutta noin sentin verran. Toukat ovat oransseja, mustapilkullisia ja pulleita. Nuoret toukat ovat tummempia. Munat ovat keltaoransseja ja 1,2 millimetrin mittaisia.
Koloradonkuoriainen on karanteenituhooja, joten kaikista havainnoista ja epäilyistä tulee ilmoittaa Ruokavirastoon.
Jos epäilet löytäneesi koloradonkuoriaisen, keskeytä kasvuston käsittely- ja perunannostotyöt, kunnes viranomaiset ovat arvioineet tilanteen.

