Näistä sinulle tutuista arjen taisteluista nykylapsilla ei ole hajuakaan
Laajakaistan ja älypuhelimien keskellä kasvava nykysukupolvi jää paitsi – tai näkökulmasta riippuen onnellisen tietämättömäksi – tietyistä asioista, jotka vielä joitakin vuosia sitten olivat arkipäivää. Aiheesta kirjoitti Huffington Post.
Tunneilla viestiteltiin paperilapuilla
Ennen koululainen ei voinut vain näpyttää kännykällä viestiä parin pulpetin päässä istuvalle kaverille. Silloin piti repäistä vihkosta sivu, kirjoittaa siihen asiansa ja lähettää lappu salamyhkäisesti eteenpäin. Viestin välittäminen oli vähintään yhtä jännittävää kuin sen lukeminen. Saattaa tosin olla, että tulevaisuudessa palataan vanhaan paperiviestittelyyn, sillä ilmoilla on ollut suunnitelmia kännyköiden kieltämisestä oppitunneilla.
Raporttien ja koulutöiden tekemiseksi täytyi lukea kirjoja
Essee ei syntynyt ennen vain Googlen ja Wikipedian suosiollisella avustuksella. Se tarkoitti lukuisia oikeiden kirjojen parissa kirjastossa vietettyjä tunteja sekä paperihaavoille menneitä sormia.
Opettelit kaunokirjoitusta
Oi niitä aikoja, kun kynä kädessä ja kieli keskellä suuta taivuteltiin väkäsiä siististi paikoilleen rivien väliin. Syksystä 2016 lähtien Suomen kouluissakaan ei ole enää pakko opetella kaunokirjoitusta.
Nousit sohvalta ylös vaihtaaksesi televisiokanavaa
Kun telkkarista halusi vaihtaa kanavaa, sitä harkitsi tarkkaan, sillä se vaati tuolista ylös nousemista ja itse television luokse kävelemistä. Kaukosäätimistä ei vielä ollut tietoakaan. Tosin eihän kanavia kovin usein tarvinnut vaihtaa, niitä kun oli vain kolme.
Et tiennyt, kuka soittaa
Kun puhelin entisaikaan soi, siihen piti vastata ja ottaa se riski, että luurin toisessa päässä onkin ärsyttävä lehtimyyjä tai lörpöttelevä täti. Ei voinut vain vilkaista näyttöön ja todeta, että tuolle ei tee mieli puhua.
Suunnistit paperikarttojen varassa
Nykyään paikasta toiseen löytää tottelemalla monotonista GPS-ääntä. Näytöltä voi seurata reaaliaikaisesti, missä itse menee ja missä määränpää sijaitsee. Toista oli silloin, kun piti hankkia kartta, levitellä sitä keskellä katua tai pientaretta ja päättää ihan itse reitti, jota pitkin edetä.
Jännitit valokuvien kehittämistä
Kun kuvat vielä otettiin perinteisillä filmikameroilla, niiden odottaminen kehityksestä oli aina jännä paikka. Näkyykö kuvissa muutakin kuin koiran häntä, ovatko ilmeet onnistuneet, mistä kaikkialta kuvia on ylipäätään edes otettu? Otoksia ei liioin voinut silotella Instagramin filttereillä. Toisaalta hyvät otokset myös päätyivät varmasti albumiin eivätkä unohdetuiksi tiedostoiksi tietokoneelle.
Shoppailit ainoastaan kaupasta ja postimyynnistä
Jos tarvitsit jotakin tuotetta, sinun oli mentävä kauppaan tai selattava postimyyntikatalogeja. Ei ollut nettiä, jossa olisi voinut vuorokaudet läpeensä klikkailla ostoskoriin mitä erilaisimpia tuotteita ihan vain huvin vuoksi.
Käytit puhelinluetteloa
Kun etsit yhteystietoja jollekin henkilölle tai palvelulle, sinun oli oikeasti kaivettava Keltaiset Sivut esiin eteisen laatikosta.
Lähde: Huffingtonpost.com
Tunnistatko viime vuosituhannelta tutun äänen? Kuuntele videolta.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää