Monet Yhdysvaltain osavaltiot ovat kiristäneet naisten aborttioikeutta, mutta samaan aikaan maata kiertää nainen, joka tarjoaa huumeriippuvaisille rahaa, jotta he sterilisoisivat itsensä, kertoo VICE.
Barbara Harris on matkannut asuntovaunullaan ympäri Yhdysvaltoja jo 20 vuoden ajan ja maksanut 7000 ihmiselle, jotta he ovat luopuneet lisääntymiskyvystään.
Harris maksaa 300 dollaria huumeriippuvaisille, jotka steriloivat itsensä tai alkavat käyttää ehkäisykierukkaa tai -kapselia. Suurin osa tarjoukseen tarttuneista on naisia.
Harris perustelee työtään sillä, että huumeiden käyttäjät eivät pysty huolehtimaan lapsistaan addiktionsa vuoksi, minkä lisäksi huumeiden käyttö raskauden aikana voi aiheuttaa lapselle pysyviä vammoja.
– Tämä on win-win-tilanne kaikille, Harris sanoo VICE:n haastattelusa.
Hänellä itsellään on neljä adoptiolasta – kaikki saman narkomaaniäidin lapsia, jotka kärsivät vieroitusoireista synnyttyään.
Huumeiden käyttö raskauden aikana on riski
Huumeita käyttävän naisen raskaus on aina riskiraskaus, muistuttaa Terveyskirjasto artikkelissaan. Esimerkiksi pienipainoisuuden, ennenaikaisuuden ja sikiön kohtukuoleman vaara kasvaa, mikäli äiti käyttää huumeita raskauden aikana.


