Näin toimii täytettävä turvaistuin – mullistava innovaatio?
Autovalmistaja Volvon kehittämä turvaistuin täyttyy ilmalla ja mahtuu reppuun. Suunnitteluvaiheessa olevan istuimen turvallisuudesta ei ole vielä tarkkaa tietoa.
Ruotsalainen autovalmistaja Volvo on kehittänyt lasten turvaistuimen konseptin. Istuimessa on pumppujärjestelmä, jonka avulla istuin täyttyy alle 40 sekunnissa, ja tyhjenee integroidun pumpun avulla. Istuimessa on Bluetooth-yhteys, jonka ansiosta istuimen voi täyttää kauko-ohjatusti.
Täytettävän turvaistuimen konsepti asennetaan autoon selkä menosuuntaan päin. Istuimen kokonaispaino on alle viisi kiloa, joka on noin puolet normaalin turvaistuimen painosta. Istuin taittuu repun sisään, eli on helposti kuljetettavissa paikasta toiseen.
Istuimissa ongelmana koko ja vaikeakäyttöisyys
Autoliiton viestintäpäällikön Jukka Tolvasen mielestä Volvon täytettävä turvaistuin on ideana loistava.
– On hienoa, että se menee pieneen tilaan ja painaa vähän. Usein turvaistuimissa on ongelmana se, että ne ovat aika isoja ja painavia, sekä hankalasti siirreltävissä, sanoo Tolvanen.
Turvaistuimissa tärkeää on myös helppokäyttöisyys.
– Näissä turvaistuintesteissä, joissa Autoliitto on mukana, on iso painoarvo sillä, että istuin on helppokäyttöinen ja helppo asentaa oikein. Aika monet istuimet asennetaan väärin, tai lapsi laitetaan väärin istuimeen, Tolvanen kertoo.
Tuotteen turvallisuudesta Tolvanen ei osaa sanoa vielä mitään.
– Kun kyseessä on konsepti, niin en tiedä onko Volvo itsekään tehnyt kovin paljon varsinaisia turvatestejä. Varmaan tuosta konseptista on vielä aika pitkä matka siihen, että istuin saadaan tuotantoon.
Turvallisuus syynissä ennen lanseerausta
Volvo Car Finlandin tiedotusjohtajan Thomas Hallbäckin mukaan istuimen markkinoille tulosta tai tuotannon alkamisesta ei ole vielä ilmoitettu mitään.
– Toistaiseksihan istuin on konsepti, eli vasta suunnitteluvaiheessa. Nyt tutkitaan sitä, miten tuote tuodaan markkinoille, ja etsitään mahdollisesti partneria, kenen kanssa työtä jatketaan, sanoo Hallbäck.
Volvon tiedotteen mukaan istuin on turvallinen. Istuimen prototyypissä on käytetty dropstitch-kangasta, joka on hyvin vahvaa, ja kestää korkean sisäisen paineen.
Hällbäckin mukaan tuotteen turvallisuudesta ja sen testauksesta ei ole tässä vaiheessa vielä tarkkoja tietoja.
–Varmasti tuotetta on testattu omissa oloissa. Ulkopuolisia testejä ei sen sijaan luultavasti ole vielä tehty. Testit tulevat ajankohtaisiksi sitten, kun tuotteen lanseeraus lähestyy, ja on olemassa selvä suunnitelma markkinoille tulon suhteen, sanoo Hallbäck.
Jenni Ahola, jenni.ahola@mtv.fi
Uusimmat
-
00:02
Juhlinta yltynyt monin paikoin levottomaksi: Poliisi alkanut tyhjentää puistoja – MTV Uutiset seuraa päättäjäisviikonlopun juhlintaa
-
22:46
Helsingissä roihuaa kaksi isoa tulipaloa: Suuri määrä kalustoa sammutustöissä
-
22:16
Lähde: Jarmo Kekäläinen palkkasi kohuvalmentajan
-
22:16
Tällä rivillä olisi voittanut loton 3 000 000 euron potin: Ensi viikolla potti kohoaa 4 000 000 euroon
-
22:04
Sofi Oksanen muistelee lämmöllä Kaija Saariahoa: "Hän oli huikea esikuva nuorille taiteilijoille"
-
21:57
Vastoinkäymiset päihittivät Sebastien Ogierin, mestarikuski paljasti ulosajonsa syyn – "Oli liian myöhäistä"
-
21:48
Biden allekirjoittanut velkakattoa koskevan lain: "Vältimme taloudellisen romahduksen"
-
21:43
Real Madrid näytti floppihankinnalle ovea
-
21:43
Laulujoutsenen järjestämä "ratsia" pysäytti Reijon mökkimatkan – lintuharrastaja äimistyi "liikennepoliisista": "En ole moista ennen nähnyt"
-
21:37
Esapekka Lappi kuittasi tallimääräyskysymyksen nasevasti, karut olosuhteet löivät ällikällä – "Ei pystynyt käsittämään"
-
21:16
Max Verstappen ylivoimaisesti paalupaikalle – Charles Leclerciltä täysi sukellus
-
21:14
Venäjän armeijaan yhdistettyjä Z-symboleja ilmestyi Hietaniemen puihin Helsingissä – "Järkyttävä mielenilmaus"
-
21:13
Hongkongissa otettu kiinni useita Tiananmenin verilöylyn muistopäivän takia: "Kumouksellista käytöstä"
-
21:09
Sebastien Ogierilla painajaismainen päivä – tähtikuski sai nuhtelut toiminnastaan
-
20:35
Ukrainalainen komentaja: Venäjän "mittavat tappiot" Bahmutin lähistöllä jatkuvat – MTV seuraa sotaa
-
20:29
Yhdysvaltalaiskonservatiivien läpi ajamalla lailla yllättävä seuraus: Raamattu kiellettiin utahilaiskouluissa, perusteluna "vulgaarisuus ja väkivalta"
-
20:28
Paulus, 27, haki Love Islandiin siskonsa innoittamana – näin hän ajattelee ohjelman mukana tulevasta näkyvyydestä: "Jos nyt jotakin hölmöä sattuu tekemään..."
-
20:17
Onko tässä paras tapa sitoa kengännauhat? Lääkärin videosta somehitti – "Ei koskaan löysty"
-
20:14
Esapekka Lapilta tärkeää tiimityötä, Sebastien Ogier ajoi ulos – näin Sardinian MM-rallin lauantai eteni
-
20:11
Erdogan vannoi virkavalansa – aukeaako Ruotsin Nato-solmu vihdoin?
-
Lataa lisää