Kauan odotettu suurelokuva The Odyssey on ensimmäinen kokopitkä elokuva, joka on kuvattu kokonaan Imax-filmiteknologialla. Mutta mitä Imax oikeastaan tarkoittaa? Entä miksi et periaatteessa voi nähdä Odysseyta kokonaisuudessaan, jos katsot sen Suomessa?
Ohjaaja Christopher Nolanin The Odyssey saapui Suomen valkokankaille perjantaina 17. heinäkuuta. Sitä on pidetty elokuvateknologian merkkipaaluna, koska se on ensimmäinen suuri Hollywood-elokuva, joka on kuvattu alusta loppuun valtavilla Imax-filmikameroilla. Nolan on hyödyntänyt Imax-kameroita elokuvissaan jo vuosien ajan, mutta vasta nyt tekniikka mahdollisti kokonaisen elokuvan kuvaamisen niillä.
– The Odyssey on saanut Suomessa erittäin vahvan alun. Avausviikonlopun kysyntä on ollut korkeaa kautta maan, Finnkinon viestintäpäällikkö kertoo MTV Uutisille.
The Odyssey pohjautuu Homeroksen muinaiskreikkalaiseen runokokoelmaan Odysseia. Elokuvaa tähdittää liuta maailmantähtiä, kuten Matt Damon ja Anne Hathaway.
Vaikka The Odyssey on tehty Imax-filmiteknologialla, näytetään sitä kaikissa elokuvateattereissa. Jotain saattaa kuitenkin jäädä näkemättä.
Hernberg kertoo, että ihmiset käyvät nykyään aiempaa harvemmin elokuvissa, mutta kun mennään, halutaan usein saada mahdollisimman elämyksellinen kokemus. Sellaisen Imax-elokuvateatteri pyrkii katsojille tarjoamaan eikä The Odysseyn kaltaisia megaluokan elokuvia tule nykyisin ihan joka viikonloppu ensi-iltaan.
Siispä, jos haluaa nähdä kaiken sen, mitä Nolan on suureepokseensa pakannut mukaan, kannattaa elokuva nähdä nimenomaan Imax-elokuvateatterissa.
– Monet elokuvaharrastajat haluavat nähdä hänen elokuvansa mahdollisimman lähellä ohjaajan alkuperäistä visiota, Hernberg muistuttaa.
Imax-kamerat kuvaavat elokuvaa 70 millimetrin filmille. Sen kuvapinta on suurempi kuin tavallisessa 35 millimetrin filmissä. Sen ansiosta siihen voidaan tallentaa huomattavasti enemmän yksityiskohtia.
Imax-teatterit puolestaan tunnetaan vaikuttavasta tekniikastaan ja erityisen suurista valkokankaistaan, jotka näyttävät elokuvia kolossaalisessa 1.43:1 kuvasuhteessa. Se on korkeampi ja muutenkin suurempi kuin tavallisen leffasalin laajakuvan muotoinen valkokangas.
Lähimmäs täyttä ja elämää suurempaa Imax-kokemusta voi päästä ainoastaan yhdessä elokuvasalissa Suomessa.
Helsingissä sijaitseva Finnkino Itis on ainoa täysin virallinen digitaalinen Imax-teatteri Suomessa ja osa kansainvälistä Imax-verkostoa. Salissa on tavallista elokuvasalia suurempi valkokangas, oma laserprojektiotekniikka ja erittäin tarkka 12-kanavainen äänijärjestelmä. Myös salin geometriaan ja istuinten sijoitteluun on kiinnitetty huomiota.
Ei siis ole ihme, että The Odyssey -elokuvan Imax-näytökset myytiin käytännössä loppuun avausviikonloppuna.
– Imax-näytöksiin kohdistui selvästi keskimääräistä suurempi kysyntä jo ennakkomyynnissä, ja sama kehitys on jatkunut myös ensi-illan jälkeen, Hernberg kertoo.
Imax 70 mm -kopio The Odysseysta on yksi suurimmista koskaan teatterikäyttöön valmistetuista elokuvakopioista. Lähes kolmituntisen filmin yhteispituus on fyysisesti yli 17 kilometriä ja paino 240 kilogrammaa, kertoo The Guardian.
Suomeen ei kuitenkaan ole rahdattu 240 kiloa filmiä, eikä Itiksen Imax-elokuvateatterissa kuvaa heijasteta 17 kilometrisestä filmirullasta, vaan elokuva näytetään digitaalisesti.
Itiksen digitaalisessa Imax-salissa elokuvia ei myöskään voida näyttää alkuperäisessä 1.43:1 kuvasuhteessa, vaan pienemmässä 1.90:1 kuvasuhteessa.
The Odysseysta on olemassa eri kuvasuhteilla näytettäviä versioita, vaikka elokuvan sisältö pysyy samana.
Pienempi kuvasuhde tarkoittaa sitä, että osa The Odysseyn kuva-alasta rajautuu pois, jos elokuvan katsoo toisenlaisella kuvasuhteella kuin alkuperäisellä 1.43:1 kuvasuhteella.
Joissain kohtauksissa ero on ihan aidosti huomattava. Voit vertailla eri versioiden kuvasuhteita täältä.
Suomessa nähtävissä versioissa The Odysseyn kuvasuhde on alkuperäistä pienempi ja rajatumpi riippumatta siitä, käytkö katsomassa elokuvan Itiksen Imax-salissa, Finnkinon Isensessä tai tavallisessa elokuvateatterissa.
Syy, miksi Suomessa on vain digitaalinen Imax-teatteri, johtuu infrastruktuurista ja markkinakoosta.
– Ne vaativat poikkeuksellisen suuren rakennuksen, erittäin korkean valkokankaan sekä erityisen projektiotekniikan. Suomessa markkina on pieni, joten tällainen investointi olisi huomattavasti haastavampi kuin esimerkiksi Pohjois-Amerikan suurissa kaupungeissa, Hernberg kertoo.
Osa elokuvaharrastajista kutsuu Finnkino Itiksen kaltaisia digitaalisia Imax-saleja epävirallisesti nimellä "LieMAX", koska ne eivät pysty näyttämään kaikkein suurinta 1.43:1-kuvasuhdetta.
Hernberg muistuttaa, että kaikkein suurimman kuvauhteen mahdollistavat Imax 70 mm -elokuvateatterit ovat hyvin harvinaisia.
Itiksen Imax-salin valkokankaan kokoa voi verrata tenniskenttään.
Tällä hetkellä maailmassa on vain 41 täyden palvelun Imax-elokuvateatteria, jotka näyttävät elokuvan kilometrien mittaista fyysistä filmikopiota. Euroopassa saleja on muutama eikä pohjoismaista löydy yhtäkään. Eli jos Odysseyn haluaa oikeasti nähdä niin kuin Christopher Nolan sen on alun perin visioinut, pitäisi matkustaa esimerkiksi Lontooseen.
– Aihe kiinnostaa erityisesti harrastajia ja alan seuraajia, Hernberg kertoo.
Näin paljon eri kuvasuhteet rajaavat elokuvaa yltä ja alta.
Tällä hetkellä uusia Imax-saleja ei Suomeen ole suunnitteilla.
– The Odysseyn kaltaiset elokuvat osoittavat kuitenkin, että Suomessa on vahvaa kysyntää premium-elämyksille. Se on luonnollisesti asia, jota seuraamme jatkuvasti, Hernberg summaa.
Kävitpä katsomassa elokuvan missä salissa tahansa, elokuvan sisältö on sama. Ero syntyy ennen kaikkea salitekniikasta ja katselukokemuksesta.
Elokuvateatteri Gilda näyttää The Odysseysta 70 millimetrin analogista versiota Bio Rex Lasipalatsissa. Yleisölle näytetään analoginen filmikopio, mutta se ei ole Imax 70 mm -filminauhalle kopioitu versio. Lisäksi sen kuvasuhde on 2.20:1, joten kuva-alaa näkyy edelleen vähemmän kuin Imax-esityksissä.
Lontoon suurin IMAX-teatteri on löytyy Waterloosta.AOP
Finnkino näyttää elokuvaa myös niin tavallisissa saleissa kuin myös suurissa iSense-saleissa. Niissä näytetään kuitenkin samaa 2.39:1 kuvasuhteen laajakangasversiota kuin tavallisissa saleissa, vaikka kuva ja ääni ovat laadukkaammat.