Sodankylän elokuvajuhlilla esitetään elokuvia, joita ei voi nähdä missään muualla.
Sodankylässä on menellään 41. elokuvajuhlat. Festivaali vaalii vanhoja elokuva-aarteita ja antaa areenan uusille teoksille.
Etenkin mykkäelokuvakonsertit ovat hyvin suosittuja.
Vuonna 1921 valmistunut elokuva Chaplinin poika esitettiin Sodankylässä elävän musiikin säestyksellä eikä aplodeista ollut tulla loppua. Elokuvaa säestänyt hollantilainen Maud Nelissen arvelee mykkäelokuvakonserttien suosion johtuvan siitä, että sanojen puute avaa aistit.
– Mykkäelokuvakonsertissa käyttää korviaan eri tavalla ja esityksen tuntee ihollaan, kuvailee Nelissen.
– Kiitos, kun sait minut itkemään, huikkasi esityksen jälkeen Nelissenin ohi kävellyt mies.
Elävä musiikki ja elokuva yhdessä tekivät vaikutuksen luultavasti kaikkiin teltassa istuneisiin.
Ainutlaatuinen asema mykkäelokuvan saralla
Nelissen on ainoa ihminen maailmassa, jolla on Chaplinin perikunnan lupa soittaa pianolla julkisesti Chaplinin pojan elokuvamusiikki. Alun perin orkesterille sävelletty ja sovitettu teos on saanut pianolle sopivan muotonsa Nelissenin päässä.
– Halusin oppia Chaplinista ja halusin oppia mykkäelokuvamusiikista. Niinpä pistin Chaplinin poika -elokuvan pyörimään ja muunsin orkesteriversion pianosovitukseksi korvakuulolla. Eikä sitä ole paperilla, se kaikki on vain päässäni, kertoo Nelissen.
Sattuman kautta Charles Chaplinin elokuvien musiikin viimeinen sovittaja Eric James tuli tietämään Nelissenin pianoversiosta, ja sitä kautta myös Chaplinin perikunta tuli tuntemaan ja hyväksyi pianoversion.
Juuri Chaplinin poika teki klassisen pianistin koulutuksen saaneesta Nelissenista mykkäelokuvamuusikon.
