Punkin pureman aiheuttama liha-allergia johti australialaispojan kuolemaan.
16-vuotias Jeremy Webb kuoli syötyään naudanlihaa sisältävää makkaraa telttaretkellä Australiassa kesällä 2022. Aiheesta uutisoivat muun muassa BBC ja The Guardian.
Vaikka Webb menehtyi jo neljä vuotta sitten, todellinen kuolinsyy selvisi vasta viime helmikuussa.
Alun perin syyksi kirjattiin pojan pitkään sairastama astma. Perheen vaatimassa kuolemansyyn selvityksessä todettiin, että astmakohtauksen ja sitä seuranneen anafylaksian oli laukaissut punkin aiheuttama liha-allergia.
Kyseessä on tiettävästi kaikkien aikojen ensimmäinen virallisesti dokumentoitu kuolemantapaus laatuaan. Ennen sen tuloa julkisuuteen mediassa on tosin ehditty uutisoida vastaavanlaisesta tapauksesta, joka sattui pari vuotta Webbin kuoleman jälkeen.
Tarkempi termi punkin pureman aiheuttamalle liha-allergialle on alfa-gal-oireyhtymä. Alfa-gal on hiilihydraatti, jota löytyy punaisesta lihasta ja joidenkin puutiaisten suolistosta niiden syömien veriaterioiden jäljiltä.
Jos alfa-galia siirtyy punkin syljen kautta ihmisen elimistöön, on mahdollista, että ihmiselle kehittyy liha-allergia.
Äiti haluaa estää vastaavat tapaukset
Edesmenneen Webbin äiti Myfanwy Webb kertoo BBC:lle, että hänen poikansa oli altistunut punkeille kotiseudullaan pienestä pitäen ja tullut purruksi useita kertoja.
Noin kymmenen vuoden ikäisestä lähtien lihan syöminen tai toisinaan jopa vain ruoanlaitosta kulkeutunut savu alkoivat aiheuttaa pojalle jälkikäteen pahoinvointia.
Oireet yltyivät pariin otteeseen niin pahoiksi, että ne veivät sairaalaan asti. Kerran näin tapahtui, kun Webb oli syönyt vaahtokarkkeja, jotka sisältävät usein eläinperäistä gelatiinia, jossa myös on alfa-galia.
Noin vuotta ennen kuolemaansa Webb joutui sairaalaan ravintolalounaan jälkeisen oksentelun ja hengitysvaikeuksien takia. Lääkärit pitivät tuolloinkin todennäköisempänä syynä astmaa kuin liha-allergiaa, josta Webbin äiti oli jo pitkään epäillyt poikansa kärsivän.
Liha-allergiaa ei koskaan virallisesti diagnosoitu pojan elinaikana. Perheellä ei liioin äidin mukaan ollut aavistustakaan, että se voisi johtaa kuolemaan.
Edesmenneen Jeremyn äiti kertoi puhuvansa poikansa kuolemasta julkisesti, jotta tietoisuus lisääntyisi, hoito kehittyisi ja muut perheet välttyisivät kokemasta samaa.
Tietyt punkkilajit levittäjiä
Kaikkien punkkien puremat eivät aiheuta liha-allergiaa. Punkkeja on maailmanlaajuisesti noin 55 000 eri lajia, joista Suomessa elää noin 1 500 lajia.
Australiassa liha-allergiaan yhdistetty punkkilaji on nimeltään Ixodes holocyclus. Sitä ei tiettävästi esiinny Suomessa.
BBC:n haastatteleman australialaisprofessori Sheryl van Nunenin mukaan puolet ihmisistä alkaa kehittää alfa-gal-vasta-aineita, kun edellä mainittu punkki on purrut heitä kaksi kertaa. Näillä henkilöillä puolestaan on 15–20 prosentin riski sairastua liha-allergiaan.
– Kunpa vain ihmiset tietäisivät, mitä punkki voi aiheuttaa, van Nunen sanoi BBC:lle.
Australian lisäksi liha-allergiaa aiheuttavia punkkeja on keskittynyt erityisen paljon Yhdysvaltoihin. Siellä liha-allergia saattaa olla sairauksien ehkäisystä ja valvonnasta vastaavan CDC:n arvion mukaan jopa 450 000 ihmisellä. Pääasiassa sen leviämisestä alueella ovat vastuussa Ixodes scapularis- ja Amblyomma americanum -punkkilajit.
Potilaan Lääkärilehti kertoi kolme vuotta sitten, että Suomessa liha-allergiaa on todettu yksittäisinä tapauksina, mutta diagnosoimattomia tapauksia on todennäköisesti enemmän.
Alfa-galia muussakin kuin lihassa
CDC:n mukaan alfa-gal-oireyhtymän aiheuttamat reaktiot vaihtelevat lievistä vakaviin tai jopa hengenvaarallisiin. Niitä voivat olla esimerkiksi ihottuma, kutina, pahoinvointi, närästys, ripuli, oksentelu, hengenahdistus sekä anafylaktinen reaktio.
Diagnosointia vaikeuttaa, että oireet saattavat muistuttaa esimerkiksi astmakohtausta ja tulla vasta tunteja aterian jälkeen.
Oireita ei myöskään välttämättä tule jokaisella altistumiskerralla. Niiden voimakkuuteen voivat vaikuttaa esimerkiksi lihan tyyppi, mausteisuus, valmistustapa, ohessa nautittava alkoholi, jälkikäteen harrastettava liikunta tai univaje.
Allergiaa aiheuttaa nimenomaan punainen liha: nauta, sika ja lammas sekä hirven kaltaiset riistanisäkkäät.
Toisaalta oireita voi tulla joillekin myös muista alfa-galia sisältävistä eläinperäisistä tuotteista, kuten maitotuotteista tai sisäelimistä. Alfa-galia voi olla jopa lanoliinia sisältävissä kauneustuotteissa tai pyykinpesuaineissa tai steariinihappoa sisältävissä muovipusseissa.
Allergisen reaktion voi laukaista myös pelkästään grillin käry tai koiran tai kissan silittäminen.