Näiden tavaroiden ostamista ihmiset katuvat eniten

Rahastaan tarkatkin ihmiset saattavat sortua turhakkeiden ostamiseen. Tuoreen selvityksen mukaan ihmiset tuhlaavat rahaa tuotteisiin, mitä he eivät ikinä käytä.

Yllättävän monen kaapista löytää hetken huumassa ostettuja tavaroita, joihin on uponnut useampi euro. Tuoreen Iso-Britanniassa tehdyn selvityksen mukaan yhdellä taloudella saattaa olla jopa 650 punnan eli noin 760 euron arvosta tavaraa, mikä lojuu kaapeissa lähes käyttämättömänä.

Kymmenen turhimman hankinnan huipulla on suklaaputous. Sulaa suklaata juoksuttava putous on suosittu etenkin syntymäpäiväjuhlilla ja häissä, missä vieraat voivat kastaa esimerkiksi mansikoita tai muita herkkuja suklaaseen.

Innostus ei kuitenkaan kestä pitkään ja selvityksen mukaan yli neljännes katuu putouksen ostamista. Erään ostajan mukaan suklaan peseminen kestää koneesta niin kauan, ettei hän halua ottaa sitä enää uudelleen käyttöönsä.

Digitaalinen valokuvakehys on harvoin käytössä

Kymmenen turhimman hankinnan joukkoon nousee lisäksi tavallinen fondue-setti, digitaalinen valokuvakehys, mehulinko ja cocktail-sekoitin. Selvityksen tekijät ihmettelevät, kuinka perheillä on varaa käyttämättömäksi jäävien tavaroiden hankintaan, kun toisaalta pelkästään laskujen maksaminen saattaa tuottaa vaikeuksia.

Selvitykseen vastanneet perustelevat ostoksiaan sillä, että niillä on haluttu ilahduttaa itseä tai ystäviä sekä pitää huolta läheisten hyvinvoinnista tai omasta terveydestä.

Selvitys paljastaa vähiten katsotut dvd-levyt

Kun suklaaputouksen ostamista kadutaan eniten, vähiten käytetyksi tavaraksi paljastuu kuntoiluun kannustava dvd-levy. Kahdeksan kymmenestä selvitykseen vastanneesta myöntää, ettei ole katsonut dvd:tä sen ostamisen jälkeen. Kuntoiluun liittyviä dvd-levyjä hamstrataan eniten tammikuussa, kun uutena vuotena tehdyt lupaukset laihduttamisesta halutaan lunastaa. Todellisuudessa harva kuitenkaan kuntoilee kotona vaan dvd:t pölyttyvät laatikoissaan.

Kymmenen turhinta hankintaa

  • Suklaaputous
  • Jalkakylpy
  • Kuntoilu dvd
  • Fondue-setti
  • Digitaalinen valokuvakehys
  • Pastakone
  • Mehulinko
  • Leipäkone
  • Coctail-sekoitin
  • Unta mittaava "sleep tracker"

Lähde: Daily Mail

Lue lisää:

MTV3 Koti:

Kuvat: Shutterstock, Colourbox

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat