Myyjän mukaan lähes 280 000 kilometriä ajetun dieselauton ei voi olettaa kestävän – "elinkaarensa päässä"
Myyjän mukaan ostajan olisi pitänyt tietää, että "elinkaarensa päässä" olevaan Fordiin voi joutua tekemään isoja remontteja. Dieselmoottorinen Focus oli 12 vuotta vanha, ja sillä oli ajettu alle 300 000 kilometriä.
Kuluttaja osti tunnetun autoliikeketjun Porvoossa sijaitsevasta myymälästä 278 000 kilometriä ajetun dieselkäyttöisen Ford Focuksen loppuvuodesta 2020. Auto oli otettu käyttöön vuonna 2008, ja ostaja maksoi siitä 1 950 euroa.
Vain kolme kuukautta kaupanteon jälkeen Fordin kone leikkasi kiinni. Kuluttaja oli ehtinyt ajaa autolla noin 5 000 kilometriä.
Korjaamon mukaan kilometrit olivat dieselmoottorille vähäiset. Se arvioi korjauskustannuksiksi 2 000–3 000 euroa.
Auto vietiin myyjän pyynnöstä arvioitavaksi vielä toiselle korjaamolle, jossa korjauskustannuksiksi kerrottiin noin 1 700 euroa. Kuluttaja kuitenkin huomautti, että tähän arvioon sisältyvä moottori oli väärän tyyppinen, ja sen vaihtaminen autoon edellyttäisi vaihteiston välitysten muuttamista tai jopa vaihteiston vaihtamista. Myyjä onnistui löytämään toisenkin käytetyn moottorin, jonka se olisi voinut vaihtaa autoon 1 550 eurolla.
Kuluttaja vaati kaupan purkamista sekä runsaan 650 euron hyvitystä ansionmenetyksestä.
Myyjä ei vaatimuksiin suostunut, koska sen mukaan auto oli jo "elinkaarensa päässä", eivätkä isommatkaan remontit voi sen mukaan tulla enää yllätyksenä. Sen mielestä ostajan on varauduttava auton hintaa suurempiin korjauskustannuksiin.
Myyjä tarjoutui osallistumaan korjauskustannuksiin 30 prosentilla tai vaihtoehtoisesti ostamaan auton takaisin 500 eurolla. Yhteisymmärrystä ei löytynyt, joten asia eteni kuluttajariitalautakuntaan.
Näin ratkaistiin
Kuluttajariitalautakunnan mukaan auto ei ole kestänyt niin pitkään kuin kuluttajalla on ollut oikeus odottaa. Tapausta selvittäessä esiin ei ole noussut sellaisia seikkoja, jotka antaisivat olettaa, että moottorin hajoaminen on ollut seurausta kuluttajan toiminnasta.
Vaikka myyjä totesikin auton olevan elinkaarensa päässä, ei kuluttajariitalautakunta katsonut, että auto oli myyty kuluttajalle sellaisena. Autoa ei oltu kauppakirjan perusteella myyty esimerkiksi korjattavaksi. Tästä syystä lautakunta katsoi, että auto on ollut virheellinen kuluttajansuojalaissa tarkoitetulla tavalla.
Kuluttajariitalautakunta ei nähnyt perusteita ansionemenetysten korvaamiselle, mutta sen mukaan kuluttajalla on oikeus purkaa kauppa. Se suositti yksimielisesti, että myyjäliike palauttaa kuluttajalle kauppahinnan vähennettynä 0,10 euron käyttöhyödyllä kilometriltä.
Lähde: Kuluttajariitalautakunta
Uusimmat
-
02:00
STT:n vertailu: Tässä ovat suurten ja pienten lukioiden kärkikymmeniköt
-
23:12
Kanadan maastopalot siirtyneet idästä länteen: "Pelottavia aikoja"
-
23:08
Upea maailmanennätys Timanttiliigassa! Firenzen ilta huipentui häkellyttävään suoritukseen
-
22:52
Yhdysvallat välttyi ajautumasta maksukyvyttömyyteen: "Katastrofaalinen talousromahdus vältetty"
-
22:47
Wilma Murto tuloskunnostaan: "Tämä toistaa tuttua kaavaa"
-
22:45
Näin raikui suvivirsi Joensuussa 18000 laulajan voimin!
-
22:36
Wilma Murrolle pettymys Timanttiliigassa
-
22:20
Zelenskyi myöntää: Ukrainasta ei tule Naton jäsentä niin kauan kuin sota jatkuu – MTV seuraa sotaa
-
22:07
Kesäkuun lumipyry yllätti taksinkuljettajan Saariselällä: "Yrität, että kyllä se kesä vielä tulee tännekin, mutta ei helkatti"
-
22:07
Tallulah Willis avoimena isänsä Bruce Willisin dementiasta: "Tämä on surun alku"
-
21:52
Kapellimestari Hannu Lintu ei unohda Kaija Saariahon musiikin herättämää ainutlaatuista reaktiota New Yorkissa: "Se tunnelma"
-
21:46
Intiassa vakava junaturma: Ainakin 50 kuollut, 500 loukkaantunut
-
21:03
Näin huippumalli Niina Kurkinen päätyi valmentamaan ihmisiä eroamaan oikein: "Nelikymppisenä olin niin pohjalla"
-
20:57
Niinistö näki mahdollisuuksia kestävän kasvun edistämiseen Sao Paulossa Brasiliassa
-
20:54
Blinkenin Suomen-puheessa oli uusi Ukrainan sotaa koskeva seikka – Risto E. J. Penttilä: "Pikkuhiljaa lähdetään rakentamaan reittiä kohti rauhaa"
-
20:46
Pekka Pouta kuukausiennusteesta: "Kaksi viikkoa viileätä ja sitten..."
-
20:44
Kalle Rovanperä teki itselleen valtavan palveluksen – Sardinian monsteripätkä oli maineensa veroinen: "Suuri osa tuli siinä"
-
20:44
Kaatosateet ja tulvat ajoivat satojatuhansia kodeistaan Japanissa
-
20:19
Max Verstappen napsi pohja-ajat Barcelonassa – Bottas kiristi
-
20:13
Nainen jekutti poikaystäväänsä lomalla – katoavat uimashortsit aiheuttivat naurunremakan
-
Lataa lisää