If selvitti suomalaisten näkemyksiä ilmastonmuutoksesta ja myrskyjen aiheuttamista vahingoista. Moni uskoo, että viime vuosien rajuilla myrskyillä on yhteys ilmastonmuutokseen.
Suomalaiset ovat melko yksimielisiä ilmastonmuutoksen olemassaolosta. Tämä selviää Ifin teettämästä kyselytutkimuksesta, jonka mukaan 84 prosenttia suomalaisista on täysin tai jokseenkin samaa mieltä siitä, että ilmaston lämpeneminen on kiistämätön tosiasia.
Ilmastonmuutos näkyy eri tavoin eri vuodenaikoina. Yhteensä 58 prosenttia kyselyyn vastanneista uskoo, että viime talven leuto sää oli yhteydessä ilmastonmuutokseen. Lisäksi 66 prosenttia kyselyyn vastanneista oli sitä mieltä, että Suomessa viime vuosina esiintyneillä rajuilla myrskyillä on yhteys ilmastonmuutokseen.
Myrskyvahingoista kärsinyt jopa neljännes
Viidennes vastaajista on kärsinyt rajujen luonnonilmiöiden aiheuttamista vahingoista viimeisen kahden vuoden aikana. Etelä-Suomessa vahingoista sanoo kärsineensä reilu neljäsosa vastaajista Uuttamaata lukuun ottamatta, kun muualla maassa vahinkoja oli kohdannut viidesosa vastaajista tai vähemmän.
– Yleisiä myrskyjen aiheuttamia vahinkoja ovat muun muassa myrskyn pihalle kaatama puu, myrskyn rikkoma katto tai pakasteiden sulaminen myrskyn aiheuttaman sähkökatkoksen takia, vakuutusjohtaja Mika Viipuri Ifistä kertoo.
Raju ukonilma voi vahingoittaa kodin sähkölaitteita. Kodin pienkoneet kannattaa irrottaa pistokkeista silloin, kun taivas salamoi. Muun muassa ylijännitesuojalla varustettu jatkojohto turvaa herkkiä sähkölaitteita, kuten tietokoneita, vaurioitumiselta virtapiikkien iskiessä.
Lähde: If Vahinkovakuutusyhtiö
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää