Linda Rantasen uutuuskirjassa Musta raivo toinen Muhoksen perhekotimurhasta tuomituista kertoo oman versionsa murhapäivän tapahtumista.
Neljä vuotta sitten kesäkuussa luettiin tuomiot kahdelle pojalle, jotka olivat vieneet raa’asti Muhoksen perhekodin ohjaajan hengen.
Tekohetkellä 16-vuotias poika tuomittiin nuorena henkilönä tehdystä taposta, törkeästä ryöstöstä, törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.
Uutuuskirjassa surmapäivän kulkua kuvaillut, tekohetkellä 17-vuotias poika, tuomittiin nuorena henkilönä tehdystä murhasta ja törkeästä ryöstöstä.
Mielentilatutkimuksen mukaan pojat olivat täydessä ymmärryksessä viedessään ohjaajan hengen.
"Adoptio oli painajainen"
Thaimaan Bangkokissa vuonna 1998 syntynyt tuomittu nuori mies avaa kirjassa myös omia taustojaan.
Kirjan mukaan kaikki mitä hän tietää biologisista vanhemmistaan on peräisin muilta ihmisiltä tai dokumenteista. Hän epäilee, että ei ole koskaan tavannut huumebisneksessä vaikuttanutta isäänsä. Äiti työskenteli prostituoituna suurkaupungin kaduilla.
En tiedä, millaisten ihmisten hoidossa olen aikaani viettänyt, enkä tiedä, miten minua on kohdeltu. Uskon kuitenkin, ne hetket ovat vaikuttaneet minuun negatiivisesti.
Lue myös: Perhekotisurma jättää jäljet pikkupaikkakunnalle – ”Ei tämmöistä voi unohtaa koskaan”
Kolmevuotiaana äiti vei pojan bangkokilaiseen lastenkotiin, josta muistoksi jäivät päivittäin saatu riisikuppi, fyysiset rangaistukset ja valtavat kolkot makuusalit. Vuoden päästä tuomittu adoptoitiin Suomeen, ja vastassa oli toinen hylkäämisen kokemus.
Minulle adoptio oli painajainen, johon minua ei millään tavalla valmisteltu etukäteen. Siihen sisältyi pahin mahdollinen pelko: joutuisin pois tutusta lastenkodista. Koin, että ohjaajat hylkäsivät minut.
Ongelmia ratkottiin nyrkein
Sopeutuminen Suomeen ja adoptioperheeseeni oli vaikeaa, vaikka tuomittu ymmärtääkin adoptiovanhempien yrittäneen tarjota hänelle paremman elämän ja tavallisen lapsuuden.