Argentiinan MM-kultahaaveita punaisella kortillaan murentanut Enzo Fernandez on puolustanut omiensa likaisia otteita sunnuntain MM-finaalissa Espanjaa vastaan. Fernandezin mukaan pelaajat edustivat ottelussa maataan "parhaalla mahdollisella tavalla".
Erotuomarille purnannut Fernandez sai ensin keltaisen kortin ja varsinaisen peliajan loppuhetkillä ulosajoon johtaneen toisen varoituksen taklattuaan Espanjan Pau Cubarsia.
Ottelun päätyttyä muiden muassa Leandro Paredesin, Nahuel Molinan ja apuvalmenta Roberto Ayalan maltti petti pahemman kerran, kun nämä tarttuivat vastustajiaan kurkusta ja kaatoivat näitä nurmen pintaan.
– Kun aika kuluu, ymmärrät, että kyse on paljon isommista asioista kuin tuloksesta, Fernandez kirjoitti Instagram-kuvapalvelussa.
– Tämä joukkue on jo vuosien ajan edustanut maatamme parhaalla mahdollisella tavalla.
Suurin osa Argentiinan pelaajista käänsi selkänsä palkintoseremoniassa voittoa juhlineelle Espanjalle.
– Kilpailemisessa ei ole kyse vain voittamisesta, vaan kaiken antamisesta pelipaidalle ja periksiantamattomuudesta. Kuuluminen tähän joukkueeseen, joka on aina noussut esiin, taistellut loppuun asti ja puolustanut näitä värejä ylpeydellä, nöyryydellä ja sitoutumisella, on jotakin, mitä tulen aina vaalimaan.
Maan johtava päivälehti Clarin kuvaili Argentiinan joukkuetta "kohteliaaksi ja kunnioittavaksi huolimatta muutamasta epäonnisesta välikohtauksesta viimeisessä ottelussa".
– Sekä kentällä että sen ulkopuolella Argentiinan joukkue osoitti arvoja, joita on nykyään vaikea löytää, toimittaja hehkutti.
