Toyotan Sami Pajarilla oli edessään nopea paluu arkeen, sillä tuore Viron rallin voittaja oli jo tiistaina testaamassa Jyväskylän MM-rallia varten.
Pajari myöntää, että aikataulu on ollut sen verran kiireinen, ettei hän ole vielä ehtinyt sisäistämään voiton merkitystä.
– Luulen, että ei vieläkään ihan täysin. Jopa tuntui vähän koomiselta se tietynlainen mediahuomio ja kaikki muu, mitä tuossa on saanut. Totta kai on ollut aikaisemminkin onnistumisia ja niiden myötä huomiota, mutta lähinnä se on vain huvittanut tuo kiinnostus, Pajari paljastaa.
Suomalaiskuski toteaa samalla, että kiireisen aikataulun myötä isommat voitonjuhlatkin ovat vielä järjestämättä.
– Eilen aamuyöstä oltiin kotona. Tultiin vielä sunnuntain ja maanantain välisenä yönä laivalla Suomeen, ja nyt ollaan täällä. Ei tässä nyt mitään hirveitä juhlia ole ehtinyt viettää.
– Enkä tiedä, ehditäänkö ennen Jyväskylääkään sen enempää juhlia, mutta sitten meillä on vähän kesälomaa sen jälkeen. Ehkä sitten. Toivotaan tietysti, että Jyväskylästä tulisi lisää menestystä, mutta on tässä ainakin jo yhden voiton verran aihetta juhlia, Pajari naurahtaa.
Viron ja Suomen MM-rallit ovat sarjan nopeimmat sorakisat. Vaikka päällisin puolin kisat vaikuttavat samanlaisilta, niissä on kuitenkin eroavaisuuksia. Pajari sanoo, että testeihin lähdettiinkin Viron säädöillä.
– On ollut kyllä hyvä fiilis ajaa, vaikka eihän siitä kuitenkaan hirveän kauaa ole, kun viimeksi ralliautolla ajoin, hän naurahtaa.
– Säädöt löytyivät aika helposti, tai ainakin pääosin. Vaikka Virossa ja Suomessa on omat erityispiirteensä, eivätkä ne ole ihan yksi yhteen, niissä on kuitenkin paljon samankaltaisuutta.
– Lähtökohtana oli käytännössä samat säädöt, joilla ajoimme sunnuntai-iltapäivän Power Stagen, ja kyllä se näyttää osuvan tähänkin ralliin aika hyvin.
Tulevasta Suomen MM-rallista Pajarilla on ehdottomasti eniten kokemusta Rally1-autolla ajetuista kisoista. Vuonna 2024 hän oli Rally1-debyyttikisassaan neljäs ja viime vuonna viides.
Kun siihen lyödään päälle Viron rallin voiton tuoma itseluottamus, odotukset kotikisaan ovat asteen verran korkeammalla.
