Miten saan unelmieni tytön kanssani treffeille? Naiset vastaavat

Juttusarjassa naiset vastaavat joka viikko lukijoiden kysymyksiin liittyen seksiin, ihmissuhteisiin ja muuhun elämään!

"Olen lähettänyt parin viikon ajan snäppejä ja viestejä WhatsAppissa saman ikäiselle, 15-vuotiaalle, tytölle. Olen kysynyt jo hänen puhelinnumeroaan ja hän antoi sen, kuten minä annoin oman myös hänelle. Emme ole jutelleet vielä kasvotusten, joten niinpä ajattelinkin pyytää häntä kahville, eli toisin sanoen treffeille. Hän ei vastannut kieltävästi, eikä myöskään myöntävästi. Kertoi syyksi, että ei ole juuri nyt sopiva hetki seurustelulle, sillä on juuri eronnut entisestä poikaystävästään. Emme ole siis samalla luokalla, samassa koulussa kylläkin mutta emme tunne toisiamme. Hän on 8. luokalla ja minä 9. luokalla, eli en siis ensi vuonna näe häntä enää ainakaan vuoteen, ellei hän sitten tule lukioon. 

Hän on aika hiljainen, eli jos lähetän hänelle viestiä, hän ei yleensä kovin pitkästi vastaa takaisin. Hymiöt ovat hänen kirjoituksissaan suuressa osassa. Kuten kerroin, olen jo pyytänyt häntä "treffeille", ja vastauksesta pystyin päättelemään, että mahdollisuudet ovat olemassa. Tekisi mieli sanoa hänelle suoraan, ettei seurustelu ole sama asia kuin tapailu. Tietysti haluan saada hänet itselleni ja siirtyä seurusteluun jatkossa. Olen aivan hulluna häneen enkä malta olla kirjoittamatta hänelle päivittäin. Olen miettinyt, onko käytökseni painostavaa? 

Miten minun pitäisi toimia? Hän on siis eronnut poikaystävästään ja ei ole kovin innokas mihinkään suurempaan. Tämä on minun ensimmäinen niin sanotusti vakavampi tapaus. En vain halua jäädä odottamaan ja huomata, että joku toinen on napannut hänet. Jos saan hänet treffeille, mikä olisi hyvä paikka ensitapaamiselle?" kyselee nimimerkki Umpirakastunut 15v.

Näin naiset vastasivat

"Moi Umpirakastunut! Itse olisin ollut 15-vuotiaana pyörtymispisteessä, jos joku poika olisi edes viestitellyt minulle, eli pisteet sinulle yrittämisestä! Jos kuitenkin epäilet, että viestittelysi on tytöstä ahdistavaa, kysy asiaa suoraan: "moi, anteeksi, kun koko ajan viestittelen, minusta sinulle on vain niin mukavaa puhua kanssasi. Haluaisitko, että lopetan, sano suoraan vain", tai jotain muuta vastaavaa.

Tyttö ei siis halua "mitään vakampaa", muttei ole suoraan sanonut "ei". Tälle voi olla kaksi syytä: hän ei halua sanoa "ei", tai (ikävämpi vaihtoehto) ei vain kehtaa tai uskalla sanoa niin. Jos nyt sovitaan, että kyse ei ole uskalluksesta, niin voisitteko ehkä hengailla jossakin porukassa? Tämä veisi paineet pois siitä, että kahdenkeskinen tapaaminen olisi treffit tai "jotakin vakavaa". Voit myös suoraan sanoa, että on ok olla seurustelematta, voisitte vain tavata kaveripohjalta. Kivahan se on ensin tutustua toiseen, ennen kuin edes siirtyy seurusteluasteelle.

Itse kävin ensitreffeillä hampurilaisella ja leffassa, se oli ihan kivaa. Kannattaa mennä johonkin, missä on jotakin tekemistä, kuten elokuviin; näin ei koko ajan tarvitse keksiä puhuttavaa. Olet oikeassa siinä, että odottamaan ei kannata jäädä; kuten mainitsit, tienne voivat kohta koulupiireissä erota, ja sitten harmittaa, jos et yrittänyt tutustua häneen enemmän."
– 30, parisuhteessa

"Hyvä Umpirakastunut, painit parhaillaan ongelman kanssa, johon kellään ei ole absoluuttista oikeaa vastausta. Kirjoituksesi perusteella tyttö saattaa olla myös kiinnostunut sinusta, mutta mikäli ero edellisestä poikaystävästä on ollut kova isku, hän saattaa vain tarvita hieman aikaa päästäkseen asian yli.

Suosittelisin jatkamaan kiinnostuksesi osoittamista viestein, mutta mikäli tyttö vastaa takaisin vain lyhyesti eikä yritä ylläpitää keskustelua, hän haluaa ehkä olla rauhassa. Kiinnostuneen ja painostavan välinen raja on häilyvä. Suosittaisin kysymään tyttöä viettämään aikaa kanssasi, esimerkiksi juuri kahvin ja elokuvan parissa, jonkin ajan kuluttua, mikäli jatkatte vielä viestittelyä. Pahinta mitä voi tapahtua on se, että hän kieltäytyy tai sanoo ettei ole kiinnostunut sinusta. Se voi tuntua pahalta pitkäänkin, mutta ketään ei valitettavasti voi pakottaa ihastumaan itseensä."
– 24, parisuhteessa

”Hei Umpirakastunut. Epäilen, että kertomallasi tytöllä on ”monta rautaa tulessa” sosiaalisessa mediassa: siksi vastaukset voivat olla lyhyitä, hymiö-painotteisia. Mutta on toki vaarana, että käytöksesi voi olla hänestä painostavaa tai hassua, kun ette tunne niin hyvin: siksi suosittelen sinua hillitsemään viestien lähettelyä, jos laitat niitä monta esimerkiksi päivän aikana. En tosin tiedä, millaisia viestejä hänelle laitat, millainen sävy niissä on: kyseletkö kuulumisia, lähetteletkö linkkejä tai kuvia tai muuta vastaavaa.

Vaikka olette nuoria, ehkä on hyvä antaa tilaa sille, että tyttö on vasta eronnut. Mutta voit toki ehdottaa, että kävisitte vaikkapa pirtelöllä (erikoisempi idea kuin pyytää kahville!) sillä verukkeella, että olisi mukava tutustua ja kenties saada uusi ystävä. Sittenhän sen tietää, miten tulette toimeen kasvotusten. Ja voithan pyytää tapaamispyynnön yhteydessä, että tyttö sanoisi suoraan, jos ei halua sinua tavata: suosittelen myös ehdottamaan tiettyä päivää, ettei kysymys ole sellainen, että siihen voi vastata ympäripyöreästi. ”Mielestäni vaikutat todella mielenkiintoiselta ihmiseltä, ja olisi mahtavaa tutustua sinuun paremmin. Mitäs sanot, jos käytäisiin *tähän päivä* vaikkapa pirtelöllä? Olisi kiva jutella kasvotusten.”

Mutta kerron sinulle nyt salaisuuden: on ihanaa olla umpirakastunut, mutta myös kaamean raastavaa – mutta rakastut monta kertaa elämäsi aikana, ja ne kaikki tunteet ovat aivan erilaisia, raastavina ja ihanina. Ja se, jos mikä on parasta.”
– 30, sinkku 

Lue myös:

    Uusimmat