Miten erottaa sairauden oire ja lääkehaitta? – ”Lääkärillekään ei aina helppo selvitettävä”
Studio55.fi-lähetyksessä keskusteltiin lääkehaitoista. Ylilääkäri Kirsti Villikka sekä farmasialiiton puheenjohtaja Kirsi Kvarnström ovat yhtä mieltä siitä, että lääkehaittojen tunnistaminen on ammattilaisillekin hankalaa.
Lääkkeiden sivuvaikutuksia on hyvin vaikea tunnistaa. Joskus lääkärikään ei voi olla täysin varma siitä, johtuvatko oireet uudesta sairaudesta, sairauden pahenemisesta vai lääkehaitasta.
– Esimerkiksi jos on ummetusta, päänsärkyä tai yskää, ne saatetaan liittää lääkkeen aiheuttamiksi haitoiksi, mutta ne ovat myös asioita, joita esiintyy ilman lääkkeiden käyttöäkin. Sillä tavalla on vaikea yhdestä tietystä oireesta varmasti sanoa, onko se lääkkeen aiheuttama haitta, sanoo Fimean ylilääkäri Kirsti Villikka.
Silloin kun haittavaikutukset liittyvät lääkkeen farmakologiseen vaikutukseen, lääkehaitat ovat selkeämmin tunnistettavissa.
Esimerkiksi voimakas syöpälääkitys tuhoaa syöpäsolujen lisäksi myös terveitä soluja, jonka seurauksena voi tulla monenlaisia haittavaikutuksia. Myös veritulppaa ehkäisevän lääkityksen haittavaikutukset ovat helposti tunnistettavissa.
– Silloin haittavaikutuksena voi olla ei-toivottuja verenvuotoja, esimerkiksi mustelmia tai vakavampiakin verenvuotoja.
Jotta jonkin oireen voi tunnistaa lääkehaitaksi, on otettava kokonaistilanne huomioon. Joskus sivuvaikutukset voivat johtua esimerkiksi väärästä annostelusta.
– Aina se on kokonaisuus, eikä se tietenkään varmaan lääkärillekään ole aina ihan helppo selvitettävä.
Lääkärin määräämää lääkettä ei saa omatoimisesti jättää ottamatta
Farmasialiiton puheenjohtaja Kirsi Kvarnström korostaa, että lääkkeistä kannattaa keskustella myös apteekissa. Hän kehottaa kääntymään farmaseutin tai proviisorin puoleen, mikäli lääkkeiden mahdolliset sivuvaikutukset askarruttavat.
– Voi kysyä farmaseuteilta tai proviisoreilta, jotka osaavat arvioida ja myöskin ohjata lääkäriin tarvittaessa. Ei pidä jäädä yksin pohtimaan ja pelkäämään, ja kenties pahimmassa tapauksessa jättää lääkkeen ottamatta.
Villikka on samoilla linjoilla siitä, että lääkärin määräämää lääkettä ei saa omatoimisesti jättää ottamatta.
– Jos on omia epäilyjä, että se lääke ei ole sopiva tai muuta, niin mielellään sitten kehotan ottamaan yhteyttä siihen hoitavaan tahoon ennen kuin tekee mitään muutoksia itse siihen hoitoon.
Määrätäänkö Suomessa liikaa lääkkeitä? Valvotaanko lääketurvallisuutta riittävästi? Katso koko lähetys!
Uusimmat
-
02:00
STT:n vertailu: Tässä ovat suurten ja pienten lukioiden kärkikymmeniköt
-
23:12
Kanadan maastopalot siirtyneet idästä länteen: "Pelottavia aikoja"
-
23:08
Upea maailmanennätys Timanttiliigassa! Firenzen ilta huipentui häkellyttävään suoritukseen
-
22:52
Yhdysvallat välttyi ajautumasta maksukyvyttömyyteen: "Katastrofaalinen talousromahdus vältetty"
-
22:47
Wilma Murto tuloskunnostaan: "Tämä toistaa tuttua kaavaa"
-
22:45
Näin raikui suvivirsi Joensuussa 18000 laulajan voimin!
-
22:36
Wilma Murrolle pettymys Timanttiliigassa
-
22:20
Zelenskyi myöntää: Ukrainasta ei tule Naton jäsentä niin kauan kuin sota jatkuu – MTV seuraa sotaa
-
22:07
Kesäkuun lumipyry yllätti taksinkuljettajan Saariselällä: "Yrität, että kyllä se kesä vielä tulee tännekin, mutta ei helkatti"
-
22:07
Tallulah Willis avoimena isänsä Bruce Willisin dementiasta: "Tämä on surun alku"
-
21:52
Kapellimestari Hannu Lintu ei unohda Kaija Saariahon musiikin herättämää ainutlaatuista reaktiota New Yorkissa: "Se tunnelma"
-
21:46
Intiassa vakava junaturma: Ainakin 50 kuollut, 500 loukkaantunut
-
21:03
Näin huippumalli Niina Kurkinen päätyi valmentamaan ihmisiä eroamaan oikein: "Nelikymppisenä olin niin pohjalla"
-
20:57
Niinistö näki mahdollisuuksia kestävän kasvun edistämiseen Sao Paulossa Brasiliassa
-
20:54
Blinkenin Suomen-puheessa oli uusi Ukrainan sotaa koskeva seikka – Risto E. J. Penttilä: "Pikkuhiljaa lähdetään rakentamaan reittiä kohti rauhaa"
-
20:46
Pekka Pouta kuukausiennusteesta: "Kaksi viikkoa viileätä ja sitten..."
-
20:44
Kalle Rovanperä teki itselleen valtavan palveluksen – Sardinian monsteripätkä oli maineensa veroinen: "Suuri osa tuli siinä"
-
20:44
Kaatosateet ja tulvat ajoivat satojatuhansia kodeistaan Japanissa
-
20:19
Max Verstappen napsi pohja-ajat Barcelonassa – Bottas kiristi
-
20:13
Nainen jekutti poikaystäväänsä lomalla – katoavat uimashortsit aiheuttivat naurunremakan
-
Lataa lisää