Kansanedustaja Eemeli Peltosen (sd.) traaginen kuolema on herättänyt huolta lääkkeiden sivuvaikutuksista. Osan niistä voi selvittää geenitestillä.
Farmakogeneettinen, verestä otettava testi määrittää muutaman keskeisen geenin, jotka vaikuttavat usean lääkeaineen vaihduntaan, kertoo MTV:n Viiden jälkeen -ohjelmassa vieraillut laatuylilääkäri Antti-Jussi Ämmälä Terveystalosta.
Noin 300 euroa maksava testi otetaan vain kerran. Sen tulosten pohjalta voidaan määrittää, miten potilaan geenit suhtautuvat aineenvaihdunnan osalta eri lääkkeisiin – myös niihin, joita määrätään testin ottamisen jälkeen.
Ämmälän mukaan testistä on etenkin hyötyä, jos tarjolla on useita lääkevaihtoehtoja saman sairauden hoitoon.
Eemeli Peltonen sai munuaissairauteensa Prednisolon-nimistä kortisonia. Peltosen puoliso kertoi aiemmin MTV Uutisille, että kansanedustajan itsemurhan taustalla olivat kortisonilääke ja sen sivuvaikutukset. Olisiko geenitestillä pystytty näkemään sopivuus tällä lääkkeelle tai päinvastoin?
Ämmälän mukaan se olisi ollut teoriassa mahdollista, mutta täyttä varmuutta ei saada. Kyseisen lääkkeen aineiden vaihdunta on löydettävissä kyseisestä geenitestistä geenien säätelemän entsyymin kautta.
