Mirja* tietää, mitä on olla päihderiippuvaisen äiti. Vaikka tytär on ollut päihteiden väärinkäyttäjä jo vuosikymmeniä, jaksaa Mirja yhä toivoa parempaa tulevaisuutta.
Mirja sai nuorimman lapsensa vuonna 1970. Tyttö oli reipas ja lahjakas ja pärjäsi peruskoulussa hyvin. Tyttären ollessa 13-vuotias perhe muutti töiden perässä maaseudulta Helsinkiin.
Vilkas maalaistyttö sopeutui kaupungin vilskeeseen nopeasti, eikä vanhempien puhe enää tehonnut.
– Siitä alkoi alamäki. Tyttäreni ajautui huonoon seuraan ja alkoi käyttää päihteitä. Lukiota ehti kulua vain kuukauden verran, kun koulusta soitettiin ja ilmoitettiin, ettei tyttöä näkynyt koulussa.
Siinä ei mikään puhe auttanut. Päihteet ja uusi seura vetivät tyttöä puoleensa. Kuvioihin tulivat alkoholi ja tupakka ja huumeetkin vähäksi aikaa.
Apua ei herunut
Kun tyttö kerran katosi kahden viikon ajaksi, kääntyi Mirja hädissään sosiaaliviraston puoleen. Apua ei kuitenkaan herunut. Sosiaalivirastossa todettiin tytön kokeilevan nyt siipiään.
Mirjaa puheet eivät lohduttaneet, sillä hän ei voinut olla varma edes siitä, oliko tyttö enää hengissä.
Vuosien varrella tytär joutui myös putkaan useita kertoja.
– Mieheni haki tytön useamman kerran putkasta, kunnes lopulta sanoi, ettei enää suostuisi hakemaan, Mirja muistelee.
