Ministeri Mykkänen Suomen karuista vaihtoehdoista: "Rohkeita päätöksiä tai suurtyöttömyys"

Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Kai Mykkänen (kok.) vaatii suomalaisilta päättäjiltä rohkeutta työttömyyden nujertamiseksi.

– Sellainen yhteiskunta, joka hyväksyy nykyisen kaltaisen suurtyöttömyyden, on tyly paikka, Mykkänen sanoo MTV:n Uutisextrassa.

Mykkänen nostaa esiin sosiaaliturvan ja työnteon yhdistämisen entistä joustavammin. Esimerkistä käy Saksa, jossa on syntynyt 2000-luvulla runsaasti matalapalkkaisia työpaikkoja. Mykkäsen mielestä on vääjäämätöntä, että tähän suuntaan on mentävä Suomessakin.

– Jos haluamme eroon 300 000 ihmisen työttömyystasoista niin meidän on hyväksyttävä, että työnantajan pitäisi pystyä palkkaamaan ihmisiä halvemmalla.

– Mutta sitä ei tarvitse hyväksyä, että tämä tarkoittaisi pienempiä nettoansioita, kykyä ostaa kaupasta. Tähän on yhdistettävä sosiaaliturva tueksi, Mykkänen lisää.

MTV:n Uutisextrassa kokoomusmnisteri esiintyi sovittelevasti. Kiitosta saivat niin SAK:n avaukset työttömyysturvan kehittämiseksi kuin SDP:n puheenjohtajan Antti Rinteen työllistämisseteli.

- Kaikki ampuvat samaan maaliin. Siksi on välillä turhauttavaa, että tämä menee vastakkainasetteluksi, Mykkänen sanoo.

- Vetoan myös SAK:n Jarkko Elorantaan, että hän käyttäisi uuden puheenjohtajan luottamuspääoman viisaasti ja Suomen kansan hyväksi.

Ensi viikolla hallitus keskustelee työmarkkinajärjestöjen kanssa, millä keinoilla työllisyysastetta saadaan nopeasti nousuun.

Uutisextra MTV3-kanavalla sekä Katsomossa kello 19.10.


Lue myös:

    Uusimmat