Ministeri Lintilä torppaa lisäleikkaukset Uutisextrassa: "Nyt tarvitaan kasvukilpailusopimus"

Elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.) suhtautuu hyvin optimistisesti talouden kasvuun suhteessa talousennusteisiin. Näkemys perustuu hänen mukaansa maailman taloudesta saatuun datatietoon, joka on ollut odotuksia parempaa.

– Kyllä läpi maailman on menossa aika hyvä noste taloudessa, elinkeinoministeri Mika Lintilä sanoo MTV:n Uutisextrassa.

Lintilä korostaa, että hallituksen päätavoitteiden saavuttamiseksi tarvitaan uusia rakenteellisia muutoksia ja kasvua lisääviä toimia.

– Me tarvitaan ikään kuin kasvukilpailusopimus. Kilpailukykysopimus oli hyvä hintojen kannalta, sillä me saatiin kiinni kilpakumppaneitamme. Me tarvitsemme myös yrityksiä, jotka kasvavat viennin ja investointien kautta ja sitä kautta me pystymme välttämään leikkauksia, Lintilä sanoo.

Lintilän mielestä lisäleikkaukset olisivat jopa vahingollisia ja voisivat pilata orastavan kasvun.

– Mielestäni lisäleikkaukset olisivat tällä hetkellä suurempi uhka kuin mahdollisuus, koska niillä todennäköisesti tämä orastava kasvu voitaisiin lamauttaa. Pidän sitä talouden kannalta ehdottomasti huonompana vaihtoehtona, Lintilä toteaa.

Hallitus on pyytänyt uutta selvitystä paikallisesta sopimisesta asiaa jo kertaalleen selvittäneeltä Harri Hietalalta

– On pyydetty selvitystä siitä, että mitä on tapahtunut paikalliselle sopimiselle tämän kiky-kierroksen jälkeen ja mitä sellaisia toimia on, jota tulisi jatkossa huomioida ja mitä sellaisia olisi esimerkiksi lainsäädännön kautta tehtävissä, Lintila kertoo. 

– Pyrimme mahdollimman vähän sekaantumaan työmarkkinaneuvotteluihin, annetaan osapuolille neuvottelurauha. Jos he haluavat osallistumista siihen, me annamme kaiken apumme. 

Ministeri Lintilä on MTV Uutisextrassa toimittaja Johanna Tuurin haastateltavana MTV3-kanavalla kello 19.10.

Lue myös:

    Uusimmat