Miksi punaisia päin ajetaan – tässä ovat yleisimmät selitykset

Punaista päin ajetaan noin joka viides kerta valojen vaihtuessa. Liikenneturvan kyselyyn vastanneet autoilevat kertoivat huomiointivirheen tai tarkkaamattomuuden olevan useimmiten syy päin punaista ajoon.

Yli 60 prosenttia Liikenneturvan kyselyyn vastanneista autoilijoista kertoi, että huomiointivirhe tai tarkkaamattomuus on ollut syynä siihen, ettei punaisiin ole pysähdytty.

– Jos ratin takana katse ja keskittyminen on jossain muualla kuin liikenteessä, on selvää, että valo-opasteetkin voivat jäädä huomaamatta tai ne huomataan liian myöhään, Liikenneturvan kehittämispäällikkö Antero Lammi kuvailee.

– Liikennevalojen vaihtumisen rytmi on suunniteltu jokaiselle tieosuudelle nopeusrajoitukset huomioiden. Myös ylinopeudella tai väärällä tilannenopeudella ajettaessa joudutaan helposti tilanteeseen, jossa valojen vaihtumista keltaiseksi ei ennätetä havainnoida riittävän ajoissa ja päädytään ajamaan punaisia päin, Lammi toteaa.

syyt_punaisia_pain_ajamiseen_infografiikka

Tarkkaamattomuuden tai huomiointivirheen lisäksi kuljettajat perustelivat punaista päin ajamista myös tilanteen vaarattomuudella tai tilanteessa joustamisella.

– Valojen vaihtuessa keltaiseksi kynnys jarruttaa on suurempi, jos nopeutta on enemmän. Jos kuljetaan esimerkiksi 40 kilometrin tuntinopeutta 30 kilometrin tuntinopeuden sijasta, jarruttaminen ja pysähtyminen voidaan kokea hankalammaksi tai matkan tekoa hidastavaksi, jopa vaaralliseksi. Liikennevaloissa viime hetken kiihdytykset voivat kuitenkin johtaa pahoihin seurauksiin, jos valon kellastuessa painetaan kaasua jarrun sijaan, Lammi kertoo.

Lähde: Liikenneturva

---

Tältä näyttää, kun autoilija jahtaa Pokemoneja ja poliisikopteri kuvaa kaiken

Poliisihelikopteri seurasi Pokémoneja jahdannutta kuskia 0:32

Lue myös:

    Uusimmat