Fintrafficin kartoitus kertoo, miten tunnelietikettiä on rikottu.
Kymmeniä väärään suuntaan ajamisia ja vielä enemmän peruutuksia. Muun muassa tällaisia virheliikkeitä autoilijat ovat tehneet suomalaisissa maantietunneleissa.
Liikenteenohjausyhtiö Fintraffic tarkasteli ihmisten käyttäytymistä neljässä vilkasliikenteisessä tunnelissa vuosina 2021–2024. Kartoituksessa olivat mukana Tampereen rantatunneli, Espoon Keilaniemen tunneli, Helsingin Vuosaaren tunneli sekä Lahden Liipolassa sijaitseva tunneli.
Kaikissa tunneleissa autoilijat huristelivat ajoittain vastaantuleville osoitetulla kaistalla. Kertoja, joissa autoilija posotti väärään suuntaan oli yhteensä 55.
Autoilijat ajelivat väärään suuntaan eniten kesäkuukausina, öisin ja viikonloppuisin eli aikoina, jolloin liikennettä oli vähemmän.
– Esimerkiksi rampin kohdalla erehdyksen mahdollisuus lähteä väärään suuntaan on pienempi, kun siellä on muuta liikennettä, pohtii yksikönpäällikkö Eero Sauramäki Fintrafficin tieliikenteenohjauksesta.
Siihen Sauramäki ei ota kantaa, miksi viikonpäivistä erityisesti perjantai, sunnuntai ja keskiviikko korostuivat tarkastelussa. Fintrafficin tiedossa ei ole tarkkoja syitä sille, miksi eri tielläliikkujat harhautuivat niin sanotusti väärille poluille.
