Italialainen Jannik Sinner on voittanut tenniksen Australian avointen miesten kaksinpelimestaruuden.
Sinner voitti finaalissa venäläisen Daniil Medvedevin erälukemin 3–6, 3–6, 6–4, 6–4, 6–3. Medvedev oli sijoitettu turnauksessa kolmanneksi ja Sinner neljänneksi.
Sinner pelasi ensimmäistä kertaa grand slam -turnauksen finaalissa, joten hän nappasi ensimmäisen Australian avointen mestaruutensa. Matkalla finaaliin Sinner voitti muun muassa turnauksen ykkössijoitetun Novak Djokovicin, joka taipui italialaiselle välierissä.
Sinneristä, 22, tuli samalla Australian avointen nuorin miesten kaksinpelimestari sitten vuoden 2008, jolloin 20-vuotias Djokovic vei voiton. Sinnerin viime kuukaudet ovat olleet riemukkaita, sillä hän juhli loppuvuodesta Davis Cupin voittoa Italian joukkueessa.
Australian avointen miesten kaksinpeli oli pitkään kolmen suurpelaajan leikkikenttä, sillä yhdeksästä edellisestä mestaruudesta Djokovic oli voittanut kuusi, uransa jo lopettanut Roger Federer kaksi ja Rafael Nadal yhden.
Sinner on ensimmäinen Australian avointen voittoon yltänyt pelaaja yllä mainitun kolmikon ulkopuolelta sitten Stan Wawrinkan vuoden 2014 mestaruuden.
Medvedev, 27, on ollut Australian avointen finaalissa kolmesti mutta hävinnyt kaikilla kerroilla. Vuonna 2021 hän voitti Yhdysvaltain avoimet.
Medvedev hallitsi ottelun alkua
Sinner oli sunnuntain finaalin kahdessa ensimmäisessä erässä pahassa pulassa. Medvedev jauhoi hermostuneesti pelanneesta vastustajastaan tylysti erävoitot lukemin 6–3, 6–3.
Sen jälkeen Sinner sai pelaamisensa sujumaan ja esiintyi erittäin vahvasti. Grand slam -finaalin kääntäminen voitoksi kahden erän tappiotilanteesta on kova temppu.
Sinner ratkaisi kolmannen erän syötönmurrolla. Täsmälleen samoin kävi neljännessä erässä, jossa Sinner piti syöttönsä ja päätti erän murtamalla Medvedevin syötön. Viidennessä erässä Sinner siirtyi syötönmurrolla 4–2-johtoon eikä menettänyt otettaan voitosta.
Medvedev pelasi tämänvuotisessa turnauksessa peräti neljä viisieräistä ottelua, joista yksi oli toisen kierroksen kamppailu Suomen Emil Ruusuvuorta vastaan.
Uusimmat
-
17:28
MTV seuraa: Leijonilta hurjaa ryöpytystä! Puustinen iskee taululle 2–0
-
17:28
Kuinka kauan tuorejuusto säilyy jääkaapissa?
-
17:03
Näkövammaiset jakavat arjen haasteita, joista normaalinäköisten ei tarvitse juuri huolehtia: "Miksi aina, kun joku tippuu lattialle..."
-
17:01
Tutkija hämmästyi: USA:n Ukraina-tuen mahdollisesta loppumisesta ei juuri puhuta
-
16:35
Slovakian Ficon ennuste positiivinen: Pääministeri tajuissaan
-
16:20
Kylpylähotellissa tulipalo Siilinjärvellä – johtaja antaa henkilökunnan toiminnalle arvosanan 10+
-
16:15
Mariko Pajalahti ja Tidjân Ba muistelevat Kwan-yhtyeen menestystä: "Se oli ihan tajutonta"
-
16:11
Slovakian pääministerin ampujaksi epäilty mies määrätty tutkintavankeuteen.
-
16:06
Kulotus riistäytyi käsistä ja nyt Keuruulla roihuaa suuri maastopalo
-
16:03
Ruotsilla häikäisevä alku MM-turnauksessa – käsittämätön temppu ratkaisi voiton
-
16:01
Polkupyöräiljä löydettiin maasta makaamasta Kiteellä: Poliisi epäilee törmänneen autoilijan paenneen paikalta
-
15:56
"Aku" Partanen huippuvauhdissa – täräytti SE:n
-
15:49
Saksan merivoimien komentaja: Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyys unelmani täyttymys
-
15:42
MM-kisoissa ällistyttävä selkäsauna
-
15:35
Ilmajoen turvetuotantoalueen tulipalo on levinnyt metsään
-
15:30
Red Bull ja Aston Martin ajoivat seinään F1-harjoituksissa – kärjessä tuplayllätys
-
15:23
Venäjä takavarikoi satojen miljoonien edestä länsipankkien omaisuutta
-
15:02
Edullista aivojen kuntoutustapaa voi kokeilla kotonakin aivoverenkiertohäiriön jälkeen
-
14:54
Kommentti: Nyrkkeilyn ikivanha sanonta vaarassa Fury–Usyk-ottelussa – Mike Tyson osoitti sanat roskaksi
-
14:49
Valioliigan paras pelaaja valittu
-
Lataa lisää