Urheilutoimittajain liitto äänesti vuoden 2025 nuoreksi urheilijaksi koripalloilija Miikka Muurisen, joka säväytti viime vuonna koripallon miesten Euroopan mestaruuskilpailuissa ennakkoluulottomilla otteillaan.
Suomen miesten maajoukkue eteni EM-kilpailuissa historiallisesti välieriin ja sijoittui neljänneksi.
Muurinen, 18, siirtyi täksi kaudeksi yllättäen Pohjois-Amerikan lukioparketeilta ammattilaiseksi serbialaiseen Partizan Belgradiin.
– Aivan mahtavaa voittaa tämä palkinto. Haluan kiittää kaikkia, jotka ovat olleet matkalla mukana. Silti edessä on vielä paljon tekemistä matkalla tavoitteisiin, Muurinen kertoi videotervehdyksessään, joka näytettiin Helsingissä järjestetyssä Urheilugaalassa.
– Minulle on tärkeää olla esimerkkinä nuorille urheilijoille ja auttaa heitä saavuttamaan heidän unelmansa.
Vuoden nuoreksi urheilijaksi olivat ehdolla myös yleisurheilija Ella Mikkola, tenniksenpelaaja Oskari Paldanius, rullalautailija Heili Sirviö ja painonnostaja Janette Ylisoini.
Urheilutoimittajain liitto valitsi vuoden nuoren urheilijan ensimmäisen kerran vuonna 2004.
