Mies seurasi teinityttöä iltamyöhällä ja kietaisi äkisti käsivartensa tiukasti ympäri – irti rimpuillut tyttö välttelee yhä pimeällä liikkumista

Teinitytön kotimatka myöhään illalla keskeytyi hänelle entuudestaan tuntemattoman miehen kourimiseen. Tyttö riuhtoi itsensä irti miehen otteesta ja soitto hätäkeskukseen.

Rikos tapahtui elokuussa 2021 Espoossa.

Tyttö kertoi olleensa tuona iltana kello 23.30 aikoihin palaamassa kaverinsa luota kotiin. Tyttö pysähtyi Espoon keskuksen juna-aseman kohdalla ottamaan valokuvaa itsestään, kun noin kolmekymppinen mies kommentoi kuvaa kauniiksi.

Tyttö kertoi vastaneensa kiusaantuneena, että "hehhee, kiitos", minkä jälkeen hän jatkoi matkaansa. Tyttö ei huomannut, että mies lähti seuraamaan häntä.

Kuljettuaan noin seitsemän minuutin matkan terveyskeskuksen kohdalle, tyttö otti itsestään lyhyen videon ja pysähtyi katsomaan sitä. Samassa mies tarrasi takaapäin tytöstä kiinni tiukasti niin, että hänen kätensä olivat ristissä tytön etupuolella.

Toinen miehen käsistä oli tytön lantiolla ja toinen rinnalla. Kun tyttö katsoi miestä olkansa yli, mies virnisti.

Tyttö riuhtaisi itsensä irti, huusi soittavansa poliisit ja lähti juoksemaan karkuun soittaen samalla hätäkeskukseen.

Poliisi jäljitti ahdistelijan

Myöhemmin illalla poliisi lähetti tytölle kaksi valokuvaa, joista ensimmäinen esitti väärää miestä. Toisen kuvan miehen tyttö tunnisti samaksi mieheksi, joka oli tarrannut häneen.

Oikeudessa mies kertoi nauttineensa tapahtumailtana alkoholia ja hasista. Mies kiisti ahdistelleensa ketään.

Esitutkinnassa hän kuitenkin kertoi ottaneensa kiinni jostakusta naisesta, joka seisoi keskellä tietä ja puhui puhelimessa. Miehen oman käsityksen mukaan hän oli auttanut naista ylittämään tien ja nainen oli ollut iältään noin 35-vuotias.

Tyttö kertoi kärsineensä tapahtuman jälkeen paniikkikohtauksista ja ahdistuksesta. Puolitoista vuotta teon jälkeen hän vältteli yhä pimeällä ulkona liikkumista.

Länsi-Uudenmaan käräjäokeus katsoi miehen syylliseksi seksuaaliseen ahdisteluun ja määräsi hänelle rangaistukseksi 30 päiväsakkoa, josta tälle kertyy minimituloilla 180 euroa maksettavaa. Lisäksi mies joutuu maksamaan uhrilleen 700 euroa kärsimyskorvauksia.

Lue myös:

    Uusimmat