Autokoulunopettaja ahdisteli 17-vuotiasta tyttöoppilasta Espoossa – lääppi reidestä ja kehui ulkonäköä

Tyttö vaihtoi autokoulua ja sai ajokortin. Autokoulunopettaja puolestaan sai sakkotuomion rikoksesta.

Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus on tuominnut 57-vuotiaan autokoulunopettajan sakkoihin 17-vuotiaan tyttöoppilaan seksuaalisesta ahdistelusta. Rikos on tapahtunut viime vuoden maaliskuussa espoolaisessa autokoulussa. 

Tytön mukaan ajo-opettaja oli jo ensimmäisellä ajotunnilla kehunut hänen ulkonäköään. Kun tyttö oli laittanut kätensä vaihdekepin päälle, mies oli laittanut oman kätensä tytön kädelle. Kun tyttö oli noussut kuljettajan paikalta, opettaja oli tullut halaamaan häntä.

Kertomansa mukaan 17-vuotias oli kuitenkin uskaltanut mennä saman opettajan tunnille uudelleen tietoisena siitä, että autossa olisi hänen lisäkseen toinenkin autokoulun oppilas. 

“Toiminko puhemiehenä?”

Toisen ajotunnin aikana autonkoulunopettaja oli tytön mukaan alkanut visioida, miten hyvin tyttö ja paikalla ollut miesoppilas sopisivat yhteen. Opettaja oli tytön mukaan samassa tilanteessa koskenut tytön reittä yli puolenvälin ja sanonut:

– Mä tunnen tän (uhrin nimi), on tosi kaunis tyttö, toiminko teille puhemiehenä.

Miesoppilasta kuultiin tapauksessa todistajana. 

– Opettaja otti tätä tyttöä jalasta tai polvesta kiinni ja heitti jonkin vitsin, en muista yhtään mitä sanoi. Itse vain ajattelin, että mä en ainakaan koskisi omaa asiakasta noin, oppilas oli todennut kuulusteluissa.

Autokoulunopettaja kiisti syyllistyneensä rikokseen. Hän väitti tytön tulleen itse halaamaan häntä ensimmäisen ajotunnin jälkeen ja koki korkeintaan hipaisseensa tyttöä reidestä. Käräjäoikeus ei uskonut näitä selityksiä.

Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus katsoi opettajan syyllistyneen oppilaansa seksuaaliseen ahdisteluun. Mies tuomittiin maksamaan 20 päiväsakkoa, jotka hänen tuloillaan tekivät 840 euroa. Lisäksi hänet velvoitettiin maksamaan tytölle 600 euroa henkisistä kärsimyksistä. 

Tuomio ei ole vielä lainvoimainen, sillä siihen voi hakea muutosta hovioikeuteen valittamalla.

Lue myös:

    Uusimmat