Miehen pitkä piina: Syytetään rattijuopumuksesta, vaikka oli juonut vain kahvia

Rattijuopumuksesta syytettyä miestä vastaan ei ole todisteita päihteiden käytöstä.

Poliisi pysäytti elokuussa 2015 kalifornialaisen Joseph Schwabin liikenteessä ja pidätti tämän päihtyneenä ajamisesta. The Guardian -sanomalehti kertoi, että Schwabin ajaminen oli ollut holtitonta, mutta kahden erillisen verikokeen jälkeenkään hänen elimistöstään ei löydetty jälkiä kuin kofeiinista.

Tästä huolimatta Schwabia odottaa noin puolentoista vuoden jälkeen syyte päihtyneenä ajamisesta. Miehen asianajaja on esittänyt syytteen hylkäämistä. Jos syytettä ei hylätä, alkaa oikeudenkäynti tammikuussa 2017.

Koska Schwabin elimistöstä ei kuitenkaan ole löytynyt päihteitä, ei rattijuopumussyytteen uskota menevän läpi oikeudessa. Kofeiininkaan ei ole koskaan todettu vaikuttavan kuljettajan ajokykyyn negatiivisesti.

Schwab itse toivoo, että hänen koettelemuksensa olisi pian ohi ja että hänen rattijuopumussyytteestä tahriintunut maineensa puhdistuisi.


***

Mersukuski kääntyi törkeästi eteen – kolari vain senttien päässä 0:14

Lue myös:

    Uusimmat