Israelin puolustusministeri Israel Katz kertoi tiistaina, että Israel olisi surmannut Iranin kansallisen turvallisuusneuvoston johtajan Ali Larijanin.
Katzin mukaan Larijani kuoli tiistain vastaisena yönä tehdyssä iskussa.
Jos tieto pitää paikkansa, kyseessä on sodan merkittävin salamurha sitten Iranin korkeimman johtajan Ali Khamenein surmaamisen runsas kaksi viikkoa sitten.
Larijani on ollut yksi Iranin vaikutusvaltaisimpia miehiä sen jälkeen, kun Ali Khamenei kuoli Israelin tekemässä iskussa, kun Persianlahden sota alkoi. Larijania pidettiin jopa Khamenein mahdollisena seuraajana.
Larijani on hoitanut maassa käytännön tehtäviä. Hän esimerkiksi vakuutteli viime viikolla sosiaalisessa mediassa Iranin jatkavan sotaa kunnes Yhdysvallat katuu hyökkäystään.
Iran ei heti kommentoinut Larijanin mahdollista kuolemaa.
Netanjahu: Mahdollisuus vallanvaihtoon
Israelin pääministerin Benjamin Netanjahun mukaan Larijanin kuolema antaa iranilaisille mahdollisuuden vaihtaa valta maassa.
– Tänä aamuna eliminoimme Ali Larijanin, vallankumouskaartin johtajan. Se on gangsteriryhmä, joka todellisuudessa johtaa Irania, Netanjahu sanoi.
Pääministeri totesi, ettei Iranin papillisen johdon kaataminen tapahdu hetkessä tai helposti, mutta hän katsoo, että iskuja jatkamalla Israel antaa iranilaisille mahdollisuuden ottaa kohtalonsa omiin käsiinsä.
