Miehen kuvapäiväkirja Ikea-reissulta: Tähän jokainen pariskunta voi samaistua!

Rakastatko sisustamista – vai onko huonekalu- ja sisustuskaupoissa ravaaminen ajatuksesi painajaisesta? Eräs mies kallistui jälkimmäiseen vaihtoehtoon, eikä pelännyt tuoda tunteitaan ilmi.

Etenkin monen nuoren pariskunnan eteen tulee väistämättä hetkiä, jolloin suunta käy huonekalujätti Ikeaan. Liikkeessä asioiminen onkin tuttua useimmille meistä, mutta aina jättikokoisen liikkeen jokaisen osaston läpikäyminen ilman mitään järkevää syytä ei tunnu perustellulta.

Näin ainakin tuntui kokevan eräs aviomies, joka päätti Imgur-sivustoon julkaisimiensa kuvien voimin raportoida kokemuksiaan käydessään Ikeassa vaimonsa kanssa ilman mitään perusteltua syytä. Suurimpaa osaa kuvista on katsottu sivustolla reilusti yli miljoonaa kertaa.

Samaistutko sinä miehen reissuun?

"Olemme täällä. Asuntomme on kalustettu. En ole varma, miksi me palaamme."

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.

"Vaikuttaa siltä, että olemme täällä osittain lounaan vuoksi."

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.

"Olen kaatanut hedelmäistä violettia kastiketta housuilleni. Kuten perinteisiin kuuluu. Se todennäköisesti jättää tahran. Facebookissa tätini kehottaa kaatamaan kiehuvaa vettä tahran päälle. Hän kehottaa myös ottamaan housut pois ennen sen tekemistä."

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.

"Koska en ole saanut mitään ohjeita, mihin jättää ruoanliikutteluyksikköni, olen jättänyt sen tähän. Toivon, ettei se aiheuta hankaluuksia."

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.

"Kenties olemme täällä institutionaalisia varastointiratkaisuja varten. Vaimoni sanoo: "Ehkä, kun meillä on kahdeksan lasta." Meillä ei ole yhtäkään lasta. Jatkamme eteenpäin."

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä."

"Katselemme kynttilöitä. Meillä on paljon kynttilöitä. Ostimme nykyiset kynttilämme Ikeasta. Nämä ovat hieman erilaisia."

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.

"Hän kysyy ajatuksiani tästä järjestelyratkaisusta. Sanoin: "Meillä ei ole tilaa sille." Tämä oli ilmeisesti virheellinen vastaus."

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.

"Vaikuttaa siltä, että olemme täällä peiliä ostamassa. Alan muistaa keskustelun, jossa hän esitti tämän tarpeen."

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.

"Tämä ei ole peili. Meidän perimmäinen päämäärämme jää yhtä salaperäiseksi kuin pienet pisteet vokaalien päällä tuotelapuissa."

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.

"Vaimoni on huumaantunut pehmorotista. Tämä ei huolestuta tai yllätä minua, vaikka olen yllättynyt, että rotat ovat niin näkyvästi esillä. Se on outo markkinointiratkaisu."

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.

"Lisää rottia. Alan epäillä, että ne ovat jollain tavalla merkittäviä ruotsalaisessa kulttuurissa."

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.

"Hän on kommentoinut, kuinka lujatekoisia nämä lusikat ovat. Meidän muut mittalusikkamme eivät vaikuta minusta rakenteellisesti huonokuntoisilta."

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.

""*Täältä* saa servettejä", hän toteaa. Minun täytyy olla samaa mieltä, todisteet puhuvat sen puolesta, että hän on oikeassa."

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.

""Oletko valmis?" hän kysyy. Vastaan kyllä, mutta en ole varma, mihin hän viittaa."

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.

""Tämä olisi todella kaunis", sanoo vaimoni. Ilmaisen epäröiväni tuntemattoman naisen kuvan ripustamista seinälle. Hän puhui kehyksistä. Olen heikoilla jäillä."

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.

"Asumme kellarikerroksessa. Pelkään jokaisen hankkimamme kasvin hengen puolesta."

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.

""Mikä tämä edes on?" kysyy vaimoni. Etiketti ei tarjoa vastauksia."

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.

"Vaimoni sanoo, että nämä muistuttavat häntä apinanleipäpuista. Kärsivällisesti muistutan häntä siitä, että apinanleipäpuut ovat useita metrejä korkeita. Häneltä irtoaa verkkokalvo, jos hän jatkaa silmien pyörittelyä tuolla tavalla."

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.

"Olen jäänyt kiinni."

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.

"Menemme kassalle. Meillä on mikron suojakupu, sokerikulho ja laatikonjakaja. Meillä ei ole peiliä. "Haluan jäätelöä", sanoo vaimoni."

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.

"Rakastan sinua ainiaan, vaikka niin minun jo pitääkin", sanoo vaimoni. Minäkin rakastan häntä."

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.

Lähteet: Distractify, Imgur

***

Lue myös:

    Uusimmat