Valmet Automotive käynnisti autojen valmistuksen Uudenkaupungin autotehtaalla eilen tiistaina. Tuotanto keskeytettiin huhtikuun alussa maailmanlaajuisen koronaepidemian aiheuttamien osapuutteiden vuoksi.
Mercedes-Benzien valmistus on jälleen käynnissä Suomen suurimmalla tehtaalla Uudessakaupungissa. Valmet Automotive kertoo tiedotteessaan, että tuotanto starttasi eilen tiistaina.
Salon akkutehtaalla sekä Zaryn avoautojen kattotehtaalla Puolassa tuotanto on käynnistynyt jo aiemmin.
Varovainen startti
Maailmanlaajuisen koronaviruskriisin autoteollisuudelle aiheuttamat ongelmat ovat näkyneet Valmet Automotiven toiminnassa osien puutteina, tuotannon keskeytyksinä sekä henkilöstön lomautuksina.
Uudenkaupungin autotehdas ja Salon akkutehdas ovat käynnistäneet tuotantonsa yhdellä vuorolla. Tarkoituksena on kuitenkin nostaa työvuoroja sekä tuotantomääriä nopealla aikataululla. Täyteen höyryyn päästäneen kuitenkin vasta heinä-elokuussa muun muassa päälle puskevista kesälomista johtuen.
