Uudessakaupungissa valmistettiin viime vuonna enemmän autoja kuin koskaan aiemmin, mistä johtuen Valmet Automotiven tuloskin parani merkittävästi. Koronavirustilanne ja siitä johtuvat ongelmat komponenttien saatavuudessa kuitenkin hiljentävät työntekijämäärältään Suomen suurimman tehtaan huhtikuun ajaksi.
Uudenkaupungin autotehtaan tuotanto seisahtuu huhtikuun ajaksi.
Seisokin suurimpana syynä ovat ongelmat komponenttien saatavuudessa, mutta myös mahdollinen koronaviruksen aiheuttama riski työntekijöiden terveydelle. Lomautukset koskevat myös Salon akkutehdasta.
– Yt:t käynnistettiin pari viikkoa sitten kun eurooppalaiset autotehtaat ilmoittivat vastaavista tehtaidensa sulkemisista. Ennakoimme, että päämiehet ja osatoimittajat menevät kiinni, kertoo Valmet Automotiven talousjohtaja Juha Torniainen Kauppalehdelle.
Torniaisen mukaan suurin syy tehtaan sulkemiseen on komponenttipula, sillä koronavirukselta on vielä vältytty.
– Meillä ei ole ollut yhdessäkään toimipaikassa koronatartuntaa. Henkilöstön turvallisuus ja terveys on kuitenkin tärkein asia ja sen eteen on tehty toimenpiteitä.