Mauri Kunnaksen aikuisille suunnattu Piitles-kirja ilmestyi syksyllä. Kirjailija yllättyi työn aikana niin eräästä The Beatlesin jäsenen historiasta, kirjan värittämisen vaikeuksista kuin teoksensa lopputuloksestakin.
Idea The Beatlesiin keskittyvästä kirjasta kyti Mauri Kunnaksen päässä toistakymmentä vuotta.
– Olen sitä ikäluokkaa, että tavallaan kasvoin sen bändin kanssa. Halusin palata tekemään jotain samantyyppistä kuin Nyrok City -sarjakuva, johon piirsin poppareita ja rokkareita vuosina 1975–1986, Kunnas kertoo.
Lopullinen päätös kirjan tekemisestä syntyi runsaat kaksi vuotta sitten.
– Ajattelin, että nyt on kerta kaikkiaan pakko – jätän vaikka vuoden väliin lastenkirjojen teosta.
Alkuperäisbasisti lahjakas maalari
Vaikka Kunnas tunsi Beatlesin tarinan hyvin, hänen piti työhön ryhdyttyään tarkistaa jatkuvasti erilaisia asioita.
– Tarina ei ollut päässäni kovin jäsentyneenä. Sitä paitsi Beatles on ylipäätään aikamoinen uskonnon haara ja tutkimusten kohde. Heistä kirjoitetaan koko ajan hirveästi kirjoja ja keksitään uutta – "ei se mennytkään noin, vaan näin", Kunnas selittää.
Jotkin asiat, joihin Kunnas ei ollut aikaisemmin juuri kiinnittänyt huomiota, aukenivat uudella tavalla.
– Suurimmaksi mieltymyksekseni muodostui yhtyeen alkuperäinen basisti, vuonna 1962 kuollut Stuart Sutcliffe. Olin kuullut häntä kehuttavan Liverpoolin taidekoulun kaikkien aikojen lahjakkaimmaksi maalariksi, mutta en ollut koskaan nähnyt hänen maalauksiaan. Kun kaivoin niitä esiin, ymmärsin, kuinka lahjakas maalaustaiteilija hänessä todella menetettiin.


